perjantai 27. maaliskuuta 2015

#29 päivää lähtöön: Matkalla maailman keskipisteeseen

Kirjaimellisesti otsikko ei pidä paikkaansa, mutta kuvainnollisesti kyllä. Meidän New York City matka lähestyy ja eikös kaupunkia ole tituleerattu maailman pääkapungiksi? Maailman keskipisteeksi siis! Olen kyllä innoissani tulevasta matkasta - kuten aina uudesta kohteesta. Viikko on varmasti vähän aikaa tutustua tähän mahtavaan kaupunkiin ja meillä on tarkoitus viettää se lähinnä Manhattanilla ja ajateltiinpa käydä myös Brooklynin puolella tutustumiskäynnillä muutaman kerran. Olen absoluuttisen varma, että tähän kaupunkiin tulen palaamaan (vaikken siellä vielä tätä tekstiä kirjoittaessani ole käynytkään), jos vain terveys ja rahatilanne sallivat! 

Ajattelin rustata tällä kertaa ennen matkaa ylös, mitä meillä on tarkoitus käydä katsomassa ja missä ajattelimme kierrellä. Olen harrastanut tällaista päiväohjelmien suunnittelua aiemmilla reissuillamme esimerkiksi Berliinissä - ja hyvin on toiminut. Päivät eivät ole lukkoon lyötyjä, vaan voimme myös sään mukaan valita, menemmekö tänään museoon vai jonnekin kävelylle. Näin olen siis etukäteen jo tutustunut kaupunkiin ja aamulla ei tarvitse stressata, mitä tänään keksitään ja miten sinne päästään. Pointti on siinä, että päivän ohjelma on suurinpiirtein valmiiksi suunniteltu, muutokset matkan varrella sallitaan ja aikataulua ei vedetä kireälle, vaan mennään oman fiiliksen ja jaksamisen mukaan. Tässä siis esiteltynä meidän 7 päivää New Yorkissa:

1. päivä
Saavumme New Yorkiin lauantaina alkuillasta ja oletamme, että meiltä menee "kotimatkaan" useampi tunti laskeutumisesta, emme siis suunnittele illalle mitään erikoista - ehkä käymme syömässä ja ruokakaupassa ja sitten painumme unille. Ensimmäinen varsinainen perilläolopäivä on sunnuntai ja sille suunnittelimme kävelykierrosta Greenwich Villagessa (mm. Sinkkuelämää Carrien kotikatu ja Frendien kuuluisa talo), brunssia (jonka aiomme varata etukäteen, paikkaa ei olla vielä lyöty lukkoon), tutustumista Washington Square Parkiin ja lähiympäristöön (Broadwaylla hiimailua ja korkeiden rakennusta tuijottelua, odotettavissa niskakipuja). Jossain vaiheessa otamme metron ja menemme tsekkaamaan Flatiron Buildingin ja Madison Square Parkin. Tälle päivälle ei ole tiedossa siis muita aikatauluja, kuin etukäteen varattu brunssi. Tarkoituksena on ottaa iisisti, tutustua kaupungin tähän osaan kävellen ja ihmetellä sekä nautiskella. Aikaisin on oltava liikenteessä, sillä brunssipaikat aukeavat noin 11:30 maissa, ja ajattelimme tosiaan herätellä nälkää kävelyllä. Meidän majapaikka on Google Mapsin mukaan 37 minuutin metromatkan päässä päätepysäkistä, joten aikaa tähänkin kuluu reilusti.

2. päivä
Tänään vuorossa American Museum of Natural History. Tämä voidaan myös tarvittaessa siirtää jollekin toiselle päivälle, jos näyttää säätiedotus esimerkiksi sadetta tai muuten huonoa säätä. Tähän me varaamme yhden kokonaisen päivän.

3. päivä

Yhden päivän pyhitämme kuuluisille rakennuksille ja yllätys, yllätys, kävelyretkelle! Ajattelin valita näköalapaikaksi GEB:n Top of the Rockin, sillä Mikko on käynyt aiemmin New Yorkissa ja Empire State Buildingin näköalapaikassa. Tänne meidän on tarkoitus mennä heti aamulla, sillä tavoin ehkä vältämme enimmän jonottamisen (toivotaan). Tämän jälkeen olisi tarkoitus mennä katsomaan Empire State Building alhaalta käsin - mennään nyt ainakin ohi jos ei muuta. Näkeehän siinä samalla kaupunkia. Varsinainen päivän kävely suoritetaan kaupungin osissa Nolita, Little Italy ja China Town. Katsotaan, mitä kello tässä vaiheessa näyttää, ja jos hyvin käy, hyppäämme takaisin Pohjoisen suuntaan menevään metroon ja menemme kotia kohti Manhattanin Itäistä puolta. Näin voimme poiketa matkan varrella katsastamassa Grand Central Terminalin ja Chrysler Buildingin. Välillä tietenkin pysähdytään syömään tai muuten vaan katselemaan kaupungin menoa jos sopiva paikka löytyy. Jos hyvin käy ja kaikki natsaa, pyörähdetään ilta kaffella Bronxin puolella Hard Rock Cafe Yankee Stadiumilla? Voi kuulostaa paljolta, mutta paljon riippuu myös siitä, kuinka nopeasti pääsemme aamulla Top of the Rockiin. Jätetään sitten jotain pois jos päivästä loppuvat tunnit kesken :).

4. päivä

Tämä ohjelma toteutetaan vain aurinkoisena päivänä: piknik Central Parkissa! Käydään jotain herkkuja ja koukataan puistoon Dakota Buildingin kautta. En ole mikään The Beatles fani tai mitään sinnepäinkään, mutta luin matkaoppaastani (Otavan karttaopas, New York, voin suositella - helpottavat kartat, pieni ja oppaan tietojen lisäksi voit liimailla omat merkinnät Post-It lapuilla oikeaan karttaan), että John Lennon on murhattu nimen omaan tämän talon edessä. Siitä on helppo livahtaa puistoon. Voidaan myös käydä Upper East Siden puolella parilla kirpparilla jos aikaa jää.

5. päivä

Shoppailulle on luonnollisesti varattava aikaa vaikka minulla olikin tarkoitus pitää järki eli tolkku päässä. Voidaan nyt kuitenkin parina päivänä kierrellä ostosmestoilla ja yksi niistä tulee olemaan Century 21 outlet myymälä. Tämän lisäksi käymme katsomassa WTC tornien muistomerkin ja aiomme kävellä Brooklyn Bridgen edestakaisin.

6. päivä

Jätämme yhden päivän vaille ohjelmaa. Käymme varmasti jossain suurista ostoskeskuksista ja jos jotain "tärkeää" jää näkemättä / kokematta, on vielä yksi päivä aikaa varalla.

7. päivä

Lähtöpäivänä meillä on käytännössä puolipäivää aikaa ennen lentokentälle menoa ja olen alustavasti haaveillut, että viettäisimme sen Brooklynissa. Katsotaan sitä vielä!


Sanonpa vaan, että minusta on mukava suunnitella matkaa jo etukäteen - jotkuthan lähtevät vailla suunnitelmaa. Jos kyseessä on pidennetty viikonloppu, eli aikaa on vähän, ei suurempia suunnitelmia kannata minunkaan mielestä tehdä - korkeintaan tsekata hotellin / majapaikan lähiympäristössä olevat nähtävyydet ja paikan päällä fiiliksen mukaan valita päivän puuhat. Viikon mittaiselle reissulle on meikäläisen kuitenkaan turha lähteä ilman alustavaa suunnitelmaa - iskee vain ahdistus ja paniikki, jos ei ole kaupungista mitään tietoa ja haluaisi kuitenkin nähdä itseään miellyttäviä paikkoja ja asioita. Jos puhutaan 2-3 viikon mittaisesta lomasta, en todellakaan tee näin tarkkaa suunnitelmaa, varsinkaan jokaiselle päivälle.

Alle 30 päivää matkaan lähtöön, olen täpinöissäni!

-Tiina

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

#28 Miten teillä on vara matkustella?

Tyypillinen kysymys, johon itsekin aikoinaan sorruin lukemattomia kertoja - jos en suoraan niin omassa mielessäni. "Kylläpäs teillä on ylimääräistä rahaa", "Ei kyllä minun tuloilla noin paljon reissata" ja "Miten teillä on taas vara lähteä". Näitähän riittää. Kyllä voin omasta puolestani sanoa, että ei ole meikäläiselläkään aiemmin ollut vara lähteä eikä sen puoleen oikein mahdollisuuttakaan. Yksinelävänä minulla oli hevonen maksettavana, enkä suoraan sanottuna kiinnittänyt yhtään huomiota rahankäyttööni. Toisin sanoen kaupassa kävin vähintään joka toinen päivä, ostin paljon valmisruokia ja mitä nyt sillä hetkellä mieli teki, enkä todellakaan vertaillut, saisinko jonkin tuotteen eri merkiltä edullisemmin. Kova tyttö olin myös tupakkaa imemään ja helposti imuttelinkin askin päivässä. Myös alkoholi maistui ja jokainen meistä täysi-ikäisyyden rajan ylittäneistä tietää, että ei ole halpaa tuo alkoholi Suomen kuppiloissa. Toisin sanoen oli aikamoinen tuhlari - onneksi ajat ovat muuttuneet! Enkä kyllä koe jääväni mistään paitsi. Koska minä en aikoinani näitä edellä mainittuja asioita sen kummemmin ajatellut, listaan nyt muutamia esimerkkejä ja mahdollisesti herättelen jossain lukijassa säästökärpäsen ja suurkuluttajasta tuleekin pikkuhiljaa pihistelijä - jolla on sitten kivasti vara lähteä vaikka New York Cityyn shoppaamaan kun muutaman kuukauden suunnitteli vähän tarkemmin ostoksensa. Tupakasta ja alkoholista en kuitenkaan ala saarnata - siinäpähän poltatte ja juopottelette niin paljon kuin sietää, kyllähän sen jokainen ymmärtää, miten järkyttävän loven nämä kaksi asiaa voivat kukkaroon tehdä ;)

1. KULUTUSLUPAUS
Luin tästä jostain blogista ja tein itselleni tälle vuodelle (toivottavasti tämä jatkuu kauemminkin) kulutuslupauksen. Minulla ei ole lupa ostaa mitään tavaraa tai vaatetta uutena Suomesta ilman hyvää perusteltua syytä. Hyvä perusteltu syy on esimerkiksi tavaran rikkoontuminen: kuvitellaan vaikka, että kahvipannu menee rikki. Tällaisessa tilanteessa saan ostaa uuden vastaavan rikkoontuneen tilalle. En kuitenkaan saa ostaa uutta kahvinkeitintä koska entinen on tylsä ja tarvitsen ehdottomasti Moccamasterin koska se on huippu hyvässä tarjouksessa hintaan 150€! En saa myöskään ostaa uusia vaatteita VAIKKA entinen menisi rikki. Vaatteita saan ostaa ainoastaan kirppiksiltä. Poikkeuksena alusvaatteet, niitä saan tarvittaessa ostaa ihan uutukaisina kaupasta. Saitte varmasti kiinni tästä ideasta. Olen siis tavallaan shoppailu lakossa ja saan tehdä ostoksia ainoastaan ulkomaan reissuillamme :). Näin ollen voin erityisen hyvällä omalla tunnolla shopata ulkomailla, eikä tarvitse miettiä niitä viime viikolla Suomessa ostamiani kahta kenkäparia ja viittä uutta paitaa. (PS. Poikkeuksena sääntöön muumimukit, niitä voin ostaa uudet tänävuonna kauppoihin tulevat, joita minulla ei ole).

2. RUOKA- ja PÄIVITTÄISTAVARAOSTOKSET
Lasken tähän kaikki kaupasta ostettavat ruoat ja tarvikkeet, joita perus arjessamme tarvitsemme. Jos käyn ostamassa huoltoasemalta lähes 5 euroa maksavan karkkipussin, lasken myös sen - miten muuten voisin olla kartalla kulutuksestamme ja siitä, mihin hittoon ne rahat oikein menevät? Minulla on karskisti excel taulukko, johon kirjaan joka hiivatin kaupassa käynnin ja näin olen kartalla siitä, miten pystyn tupiloimaan ison summan kuussa turhuuksiin. Usein menen kauppaan ostamaan banaania ja sitten minulla onkin yhtäkkiä syli täynnä kaikkea mitä me nyt satumme myös tarvitsemaan: kananmunia, tonnikalaa ja proteiinipatukoita. Sitten ihmetellään, miten tuokin banaaninhakureissu tuli kustantamaan 15€? Tämä excel taulukko on minulle nykyään arkeen kuuluva juttu. Olen ollut erittäin tyytyväinen tuloksiin: turhat kaupassa käynnit ovat vähenneet huomattavasti ja useimmiten kuukausi päästään reilulla 400€ ruoka- ja päivittäistavarakuluilla (sisältäen siis nämä kaikki humpuukki kauppareissut). Jokainenhan sen tietää, että kannattaa käydä kaupassa harvoin ja ostaa kerralla enemmän. Se ei mielestäni riitä. Aina on näitä pikkuostoksia ja jos on yhtään kaltaiseni kaupassa kävijä, niin pikkuostos voi olla äkkiä iso. Tähän hätään excel taulukko on siis ihan must juttu ja vaikka se voi tuntua alkuun työläältä, siihen jää KOUKKUUN!

3. KULUJEN SUUNNITTELU MONTA KUUKAUTTA ETUKÄTEEN
Lisää excel taulukoita: tee taulukko tuloistasi ja menoistasi. Monelta kuukaudelta. Koko vuodelta. Minä esimerkiksi tiedän suurimmat menoni kuukausittain: paljonko menee liikuntaharrastuksiin, autonvakuutukseen ja muihin laskuihin. Jos et tiedä jotain tulevaa laskua tarkalleen (esim. meillä sähkölasku), arvioi sille realistinen summa ja päivitä taulukkoa koko ajan menojen tullessa ajankohtaisiksi. Näin pystyt ainakin kuukautta tai pari ennen tiedotamaan, millainen rahatilanteesi on. Tottakai tulee yllätysmenoja jokaiselle, niitä joihin ei ole varautunut, mutta tämä laskelmoitin auttaa entisestään selviämään niistä! Edelleenkin voi kuulostaa huippu tylsältä, mutta itselleni kävi niin, että tähän hommaan ryhdyttyäni olen totaalisen addiktoitunut exceltaulukkooni. Itse olen pystynyt hyvin kirjaamaan tämän vuoden loppuun saakka menojani ja hyvin pysyy karatalla kun tiedotaa, että "Aaaivan, heinäkuussa on ulkomaanmatka ja Ilosaarirock viikonloppu, niihin on varattava tämän verran rahaa" ja "Tällä hetkellä syys-lokakuun tilanne näyttää hyvältä, kirjaanpa sinne yhden pidennetyn Lappiviikonlopun 500€ niin katsotaan sitten lähempänä, voiko se toteutua vai tuliko muita menoja". Muistathan kirjata etukäteen, paljonko varaat esimerkiksi ulkona syömiseen ja kampaamokäynteihin. Sitten vaan päivität taulukkoon kulut ja saatat huomata kuun lopussa, että rahaa ei mennytkään niin paljon kuin olit etukäteen varannut käytettäväksi! 

4. SUORAVELOITUS KUUKAUSITTAIN SÄÄSTÖKASSAAN
Tämä on aivan ehdoton juttu niille, joilla on vaikeuksia säästämisen kanssa: jos rahat eivät säästy käyttötilillä, pistä pystyyn tili, jolta et voi nostella ilmaiseksi joka kuukausi, vaan esim. 2-3 kertaa vuodessa - juuri sen verran kuin matkustelet. Minulla säästötilille menee joka kuukausi suoraveloituksella tietty summa ja enää en sitä huomaakaan. Lisäksi siirrän tilille kaikki ylimääräiset pennoset. Saan nostaa tililtä rahaa kahdesti vuodessa ilmaiseksi. Aiemmin minulla oli rahasto, mutta siitä säästämisestä ei tullut mitään: koska kalliita maksuja rahojen siirtämisestä käyttötilille ei peritty, saatoin nostaa säästöni jo seuraavassa kuussa.

5. MIETI KULUTUSTOTTUMUKSIASI
Tämä liittyy osittain em. excel taulukkoon. Kun alat listaamaan kuukausien ostoksiasi ja laskujasi ja pystyt näkemään ne nenäsi edessä, saatat havahtua siihen, mihin kaikkeen turhaan rahasi oikeastaan menevätkään. Okei, olen ollut joskus ihan mahdoton shoppailia ja kenkien ynnä muiden hamstraaja, mutta seinä on tullut vastaan. Nykyään yritän vain päästä eroon kaikesta turhasta tavarasta, mitä vuosien varrella olen haalinut ja sen sijaan kerätä kokemuksia ja ihania muistoja. Mieti siis, olisiko aika jättää turhan tavaran haaliminen: tekeekö se todella sinut pidemmän päälle onnelliseksi vai saatko siitä vain hetkellisen nautinnon? Onko tosiaan niin, että mitä enemmän, sen parempi, vai olisiko sittenkin niin että vähemmän on enemmän? Tuleeko viikottaisesta tai kuukausittaisesta shoppailusta onni elämään vai voisiko olla niin, että niillekin rahoille olisi parempaa käyttöä? Tällainen tavallinen työntekijä ei voi saada kaikkea, jostain on tingittävä ja onneksi minulla on tullut ilman varsinaista pakkoa seinä vastaan shoppailulle. Toki, jos rahaa on yllin kyllin, turha niitä on tilillä säilyttää. Mutta luulenpa vain, että sellainen henkilö ei googleta säästövinkkejä matkakassan kerryttämistä varten, tai lue tätä tekstiä mistään muusta kuin mielenkiinnosta, ei siis todellisesta tarpeesta. 

6. ONKO PAKKO VALITA SE KAIKISTA HIENOIN HOTELLI?
No minun vastaus tähän on EI. Mutta joku ilmeisesti tarvitsee sen ja täysihoidon, että voi lähteä lomalle. Eipä siinä mitään, mutta jos sinulle ei käy halvempi vaihtoehto, saattaa reissuunlähtö tyssätä ja mahtavia hetkiä jäädä kokematta. Meillä ei todellakaan olisi ollut varaa lähteä esimerkiksi 2015 toukokuussa New Yorkiin 3-4 tähden hotelliin, kun ei oikeastaan ollut varaa edes halpoihin hostelleihin. Onneksi majoitus järjestyi Airbnb:n kautta ja majoitumme siis erään naisen luona, joka vuokraa asunnostaan Pohjois-Manhattanilla huonetta. Mukavaa on toki yöpyä tasokkaammassakin paikassa, mutta miksi et jättäisi tällaista yöpymistä niihin maihin, missä sinulla on vara maksaa huoneesta: esimerkiksi Saksassa (kuten 2015 joulu Stuttgartissa, viisi tähteä ja 130€!) on tasokkaita hotelleja reilusti alle 100€/yö kun taas New Yorkissa hinnat taitavat pyöriä siinä 200-400€/yö näissä 4 tähde paikoissa. Elämä on valintoja.

7. KYTTÄÄ LENTOJA
Oman kokemukseni mukaan lennot ovat halvimmillaan noin 2 kk ennen matkaa. Poikkeuksia ja tarjouslentoja tietysti on, mutta näin meille kävi esim. Hampurin, Berliinin ja Bangkokin lentojen kanssa - hinnat alkoivat nousta pian sen jälkeen kun me mielestämme ne edullisimmillaan ostimme. Lentojen kyttäys on huomattavasti vähemmän aikaa vievää kuin hotellien kyttäys. Kannattaa myös puntaroida, onko valmis yhden tai kahden vaihdon lentoon, onko se järkevää ottaen huomioon esim. aikaero ja lomamatkan kesto jne. Itse suosin kyllä suoria lentoja jos vain suinkin mahdollista.

Toivottavasti tämä postaus herätti ajatuksia ja säästökipinän jossain lukijassa. Mielipiteeni on (ja sehän ei voi olla väärä, koska kyse on mielipiteestä), että kenellä tahansa työssä käyvällä henkilöllä on mahdollisuus matkustella, jos haluaa kiinnittää huomiota rahan käyttöönsä, on valmis vapaaehtoisesti tai itsensä pakottamana luopumaan jostain ja suunnittelee rahan käyttöään etukäteen. Kyllä minäkin olisin voinut hevosaikoinani käydä vaikkapa yhdellä ulkomaanmatkalla jos olisin käyttänyt rahojani hieman toisin - nyt kun kallista harrastusta ei enää ole ja kiinnitämme muutenkin rahankäyttöömme huomiota, reissuun päästään 3-4 kertaa vuodessa! Tsemppiä säästöön!

torstai 19. maaliskuuta 2015

#27 Vaihtoehtoinen pannacotta



Tässä pikainen reseptipostaus, pakko jakaa tämä nerokas keksintö (lienee joku muukin keksinyt, mutta tällä kertaa en edes suuntaa antavaa googlettanut!) teidän kanssa. Tämä huippu hyvän makuinen pannacotta vie kielen mennessään, mutta sitä voit syödä hieman isommankin satsin (kuten kuvassa näkyy..) melkoisen hyvällä omalla tunnolla. Kaloreita tässä ei nimittäin ole juuri mitään - ainakaan perus pannacottaan verrattuna.


Ohje (4 hengelle)

1 purkki alpro Soya Vanilla juomaa (2,5 dl)
100 g rasvatonta maitorahkaa, (Valion pehmeää)
13 g (n. 0,5 dl) Whey-80 Vanilla proteiinijauhetta
130 g pakaste mansikoita
130 g pakaste vadelmia
2 liivatelehteä

Sekoita soijajuoma, maitorahka ja proteiinijauhe keskenään. Lisää liivate (noudata lehtien kanssa pakkauksen ohjetta) ja sekoita. Annostele tarjoiluastioihin ja laita jääkaappiin noin 1h. Kokeile varovasti, onko ehtinyt kovettua ja lusikoi tehosekoittimessa muussattu mansikka-vadelma sose päälle. Laita vielä 1h jääkaappiin. Täydellinen jälkiruoka, helppo tehdä ja kyllä tämän ravintoarvot ovat kohdillaan verrattuna valkosuklaa versioihin. Neljälle hengelle jaettuna yhden annoksen kalorimääräksi tulee noin 62 kcal ja rasva-hiilihydraatti-proteiini suhteet ovat 10-39-51%.




Tätä tulee välillä herkuteltua paljaaltaankin - on muuten hyvää!


Olin viime vuonna loppuvuodesta lähes maidottomalla ruokavaliolla ja vaikka olenkin nyt ottanut esim. juuston takaisin kuvioihin mukaan, ei meidän jääkaapista löydy enää maitopurkkia kuin harvinaistapauksissa. Soija- ja mantelimaito tulivat tutuiksi ja ovat edelleen lähes päivittäisessä käytössä keittiössämme. Suosittelen testaamaan välipalana yllä näkyvää Alpron Vanilla juomaa - on ihanan makuista. Löytyy myös suklaana, enkä ole vieläkään osannut päättää, kumpi on parempaa. Nämä ovat varsinkin pienessä purkissa aika kalliita, mutta silloin tällöin raaskin ostaa - onhan sitä joskus rahansa laittanut turhempaankin (kuten tupakkaan). 

Olisi kiva kuulla kommenttia, mitä mieltä olitte tästä reseptistä - tykkäsittekö? Myös instagramiin voi käydä kommentoimassa minun jakamaan pannacotta kuvaan tai laita omasta jälkkäristäsi kuva ja lisää #makujajaseikkailuja , ja muutenkin kommenttia ja palautetta ottaisin ilomielin vastaan!

Mukavaa alkanutta kevättä - suojautukaa katupölyltä (jotenkin) ja nauttikaa auringosta!

-Tiina

maanantai 9. maaliskuuta 2015

#26 Pasta bolognese - laita siihen, mitä jääkaapista sattuu löytymään


Lauantaina meillä herkuteltiin oikein urakalla! 14 km hiihtolenkin jälkeen maistui kulhollinen salaattia ja pasta bolognese - joka oli muuten parasta ikinä! Mennäänpä suoraan asiaan, tässä siis ohjetta:

Pasta bolognese
3-4 hengelle

400 g naudan jauhelihaa
4 kpl tomaatteja
1/2 ruukkubasilika
2-3 valkosipulinkynttä
1 sipuli
1 tl maissijauhoja
0,5 dl vettä
ripaus suolaa & pippuria

täysjyväpastaa (pussin
ohjeen mukaan)

parmesanjuustoa





Tämä pastakastike syntyy hetkessä. Paista vain jauheliha ja sipulisilppu pannulla, sekoita tehosekoittimessa tomaatit, basilika ja valkosipuli, lisää joukkoon. Suurusteeksi maissijauhoja ja vettä. Suosi ehdottomasti täysjyväpastaa normaalin vaalean pastan sijasta. Päälle voit ripotella parmesania jos sitä löytyy - mainiotahan tämä on ilmankin. Salaattiin löysivät tiensä kurkku, paprika, salaatti, mango, viinirypäle ja avocado.





Tässä siis nopea, herkullinen ja terveellinen vaihtoehto valmiille kastikkeille - niissä kun saattaa olla lisättyjä sokereita huimasti! Suosin itse tällaisten ruokien laitossa vain pientä määrää oliiviöljyä (jätän rasvan ainoastaan pakollisiin paistoksiin, joissa oliiviöljy ei toimi, kuten pannarit). Samana iltana jatkettiin tällä Italialaistyylisellä ruokateemalla ja herkuteltiin pannacotalla - siitä luvassa reseptiä myöhemmin! Pysykäähän siis kuulolla, siitäkin tuli nimittäin super hyvää ja mikä parasta, perusversioon verrattuna terveellistä.

Tiina

lauantai 7. maaliskuuta 2015

#25 Thaimaan reppureissun päätös: Bangkok

Wat arun, Aamunkoiton temppeli. Huom! En suosittele
korkean paikan kammoisille, portaat ovat Kamalat!
Ajankohta: 2015, tammikuu

Meidän Thaimaan matkamme päättyi Bangkokiin, jossa viivyimme kolme yötä. Ehdottomasti liian vähän ja toivottavasti tulee tilaisuus matkustaa tänne uudelleen. Hotellimme oli Evergreen Place Bangkok kaikilla mukavuuksilla. Huoneessamme oli ranskalainen parveke, keittiö, amme ja suihkukoppi erikseen. Lisäksi aamupala kuului hintaan (todella hyvä!) ja hotellin kuntosalia, saunaosastoa ja uima-allasta sai käyttää maksutta. Henkilökunta oli oikein ystävällistä ja saimme jättää rinkat saapumispäivänä vastaanottoon kun tulimme paikalle ennen huoneen siivousta. Huoneella oli hintaa noin 60 €/yö mutta oli se sen arvoista! Lisäksi sijainti oli aivan mahtava. Ruokapaikkoja, 7/11 kauppa ja illalla ruokakojuja vieressä, Sky Train pysäkki aivan lähellä (n. 5 min hotellilta kävellen) ja kauppakeskukset, Bangkokin parhaat shoppailumestat aivan vieressä (n.5-10min kävellen). Voin siis suositella, ehdottomasti. Meidän taksimatka lentokentältä (Don Muangin kenttä) kesti hotellille noin puolituntia (ilmeisesti ei ollut paha ruuhka-aika) ja kuten sanottu, juna pysäkki on aivan vieressä joten käytimme junaa lähtöaamunamme päästäksemme lentokentälle. Kätevää oli ja aikaa tuhraantui vain reilu 30min hotellilta kentälle.

Ensimmäinen päivä Bangkokissa sujui mukavasti kaupungilla ostoskeskuksissa kierrellen. Tehtiin muutamia vaate/kenkähankintoja. Vierekkäin on useampia ostoskeskuksia ja kauppoja on kalliista merkkiliikkeistä edulliseen H&M:ään. Pyörähdimme pikaisesti MBK Center ostoskeskuksessa, mutta emme ostaneet mitään sillä emme voineet olla varmoja, ovatko tavarat aitoja. Vieressä sijaitsevat Siam Discovery ja Siam Paragon, joissa voi tehdä huolettomammin ostoksia jos välittää siitä, onko tavara aitoa (kuka nyt haluaisikaan maksaa kopiosta lähes aidon hintaa). Eli minä suosittelisin jättämään MBK Centerin tyystin ohjelmasta, varsinkin jos aikaa on yhtä vähän kuin meillä oli.


Näkymät 14. (13.) kerroksesta hotellihuoneemme ranskalaiselta parvekkeelta.

Seuraavana päivänä suuntasimme Sky Trainilla jokivarteen ja sieltä laivabussilla kohti Lääketieteellistä museota (Siriraj Medical Museum). Bangkokissa on todella helppoa ja edullista liikkua kyseisillä kulkuvälineillä. Sky Train maksaa matkan mukaan ja meillä meni edestakaisiin matkoihin parin päivän aikana yhteensä varmasti alle 10 € vaikka ajelimme junalla useampaan kertaan. Kannattaa jokibusseissa suosia paikallisten käyttämiä veneitä - turistiveneet olivat kalliimpia ja ne muistaakseni liikkuivat harvemmin. Veneellä pääsee jommalle kummalle puolelle rantaa ja jokaisella pysäkillä on erillinen lautta kuljettamassa ihmisiä toiselle puolelle jokea. 

Shoppailuja: Nike Free 5.0, VS:n passin kuoret ja mausteita.


Menimme siis valtavalle sairaala-alueelle, jossa oli käsittääkseni museoiden lisäksi sairaanhoidon ja lääketieteen oppilaitoksia ja sairaanhoito tms. yksiköitä. Useita rakennuksia siis, mutta ensimmäiselle museolle, joka oli ilmainen, löysi kyllä helposti. Mehän emme ole työksemme millään tavalla tekemisissä sairaanhoidon tai lääketieteen kanssa mutta luin jostain että paikka voi olla todella ällöttävä, joten pakkohan sinne oli päästä töllistelemään! Harmiksemme museot olivat kiinni tiistaisin, emmekä olleet älynneet varmistaa tätä, joten reissu oli turha. Palasimme seuraavana päivänä takaisin ja kyllä museon esineet - tarkemmin ruumiit ja ruumiinosat olivat kuvottavia mutta kiehtovia. Erityisesti suosittelen jatkamaan ilmaisen osuuden jälkeen seuraavaan rakennukseen ja käymään maksullisessa (200 baht / 5,2 € per nenä) museossa, jossa on mm. muumioita, kuvia erilaisissa onnettomuuksissa kuolleista henkilöistä ja sisäelimiä. Kaikista mielenkiintoisin osuus oli 2004 tapaninpäivän Tsunamia käsittelevä huone ja erillinen videohuone. Se todella avasi silmämme siitä, millainen katastrofi on ollut kyseessä. Mallit uhrien haavoista olivat vaikuttavia ja antoivat ainakin minulle kuvan siitä, miten hirveää tuhoa ympäristön lisäksi hengissä selvinneille ihmisille on tullut. 


China Townin ruokatarjontaa..

Tiistaina (olimme siis Bangkokissa maanantaista torstai aamuun) menimme siis museon sijaan tsekkaamaan lähellä sijaitsevan Wat arun temppeli. Vaikuttava paikka! En kuitenkaan suosittele korkean paikan kammoisille kapuamista ylös, sillä alastulo oli aika karmiva. Porrasaskelmat olivat korkeita mutta etenemältään lyhyitä, nousu oli siis todella jyrkkä. Muista pukea peittävät vaatteet (polvet ja olkapäät piiloon). Kävimme myös Bangkokin Chinatownissa, mikä oli minulle todella eksoottinen kokemus, sillä tämä oli minulle ensimmäinen kiinalaisten kaupungin osa ikinä. Väenpaljous, tavaran paljous ja jos mahdollista, vieläkin muuta Bangkokia kaoottisempi liikenne - huh. China Towniin oli helppo mennä jokiveneellä. 



Siam Paragon, ostoskeskus


Tästä keskenjääneestä, autioituneesta "kummitustalosta"
joka voit bongata Saphan Taksin ilmajunapysäkiltä. Rakennuksen nimi
on Sathorn Unique. Uskomatonta, miten noin valtava rakennus on
jäänyt autioitumaan.


Näyttäviä pilvenpiirtäjiä riitti Bangkokissakin.

China Townissa huikojuomaa
Näin vähän endimme kolmessa kokonaisessa päivässä tutustua Bangkokiin. Jälkeenpäin ajateltuna olisin jättänyt Hua Hinin tyystiin ohjelmastamme ja sen sijaan viettänyt Bangkokissa ne kolme yötä (toki edullisemmassa hotellissa). Onpahan meillä ainakin yksi syy lisää palata Bangkokiin jonain päivänä! Loppuun voisin antaa ravintolasuosituksen: hotellimme viereisessä rakennuksessa oli katutasossa sushi paikka Kaizen Sushi & Hibachi, jossa söimme herkullisen illallisen. Hieman Thaimaan tavallista ravintola hintatasoa korkeammat hinnat mutta paikka vaikuttu erittäin asialliselta, niin että uskalsimme mennä haukkaamaan raakaa kalaa.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

#24 Matkasuunnitelmia

Nyt on luvassa pientä informaatiota seuraavasta ulkomaan matkasta vaikka edellisenkään (Thaimaa) reissun viimeinen postaus Bangkokista on jäissä. Jaan kyllä teille myöhemmin muutaman Bangkok vinkin omien kokemusteni mukaan. Nyt kuitenkin keskityn tulevaan matkaan ja menneitä muistellaan taas hieman myöhemmin!

Meillä oli jo tammikuussa selvät sävelet siitä että seuraava reissu tehdään vapun tienoilla jos loma järjestyy. Myös suunta oli suunnilleen selvä - Eurooppaan mennään ja kaupungiksi vakiintui Rooma. Aloin kyttäämään lentojen hintoja. Suorat Finnairin lennot vaihtelivat 250-300 € välillä. Hotellihuonetta ei tuntunut löytyvän oikein järkevältä paikalta alle 100 € /yö. Kävin läpi vaihtoehtoja laidasta laitaan, myös leirintäalueita. Sitten tuli se ilta kun lentodiilit ilmoitti lomamme ajalle sellaisen tarjouslennon rapakon toiselle puolelle, josta ei voinut kieltäytyä: New York City 387 €! Ja minähän menin aivan sekaisin. Vuorokaudessa päätös oli selvä ja meillä lennot buukattuna NYCiin kahdelta hengeltä yhteishintaan ~800 €. Ei paha! Tämä tarjous oli tosiaan pakko käyttää sillä New York on ollut omalla Pakko Päästä -listallani kauan. 

Seuraavaksi vuorossa oli hotellin etsiminen. Toki katselimme hotelleja ja hintoja jo ennen lentojenvarausta joten meille ei ollut yllätys kallis hintataso. Luin jostain suomalaisesta blogista (en voi muistaa enää, mikä se oli), että edullinen majoitusvaihtoehto on vuokrata jonkun asunnosta huone Airbnb.com kautta. Sen verran meillä oli tietoa, että New Yorkissa voi laillisesti turisti vuokrata huoneen yksityiseltä, jos tämä asuu samaan aikaan itse asunnossa. Nyt meillä on siis huone kämpästä vuokrattuna Pohjois-Manhattanilta hintaan 288 € / 7 yötä. Näin ollen yölle jää hintaa 41 €. Koska me olemme perillä vain 7 päivää, ja yritetään nähdä mahdollisimman paljon tässä ajassa, on kiva että säästetään muuten hieman aikaa kun ollaan jo valmiiksi Manhattanilla. Tämän asunnon lähellä on metropysäkkejä kaksin kappalein, joten uskon että päästään aika kätevästi liikkumaan vaikka tarkasti en vielä olekaan New Yorkin metroon tutustunut. Mikko on kerran aiemmin käynyt New Yorkissa, joten hänellä on myös kokemusta siellä liikkumisesta. Hän oli yöpynyt aiemmin kauempana Manhattanista ja kertoi että metro matka Manhattanille yhteen suuntaan kesti 45min eikä puhettakaan että voisi ajella kesken päivän huoneeseen jalkoja lepuuttamaan ja sitten takaisin.

Meillä on matkasuunnitelma alustavasti kasassa mutta vinkkejä otetaan vastaan :). Maksullisista nähtävyyksistä käydään katsomassa American Museum of Natural History (varataan tälle yksi päivä, että ehditään nähdä edes jotain) ja GE Building (Top of The Rock) näköalatasanne. Onneksi ihmeteltävää ja nähtävää on ilman kalliita pääsymaksujakin. Aiomme myös uhrata aikaamme kaupoille ja toivottavasti tehdään hyviä edullisia löytöjä laadukkailta merkeiltä - minulla kun ei ole sellaiseen "merkkivaateshoppailuun" oikein muuten rahaa, siksi olenkin valkannut meille yhden outlet myymälän ja pari Manhattanin kirpputoria! Toki täytyy valita vielä näiden lisäksi joku tavarataloista. Kaikissa emme mitenkään ehdi käymään, mutta yhden ison tavaratalon voisi kierrellä ajan kanssa. Olen kyllä tosi innoissani ja toivon, että reissu sujuu taas kerran yhtä jouhevasti kuin kaikki meidän matkat tähän mennessä!

-Tiina

PS. Pahoitteluni kuvattomasta postauksesta! Ensi kerralla kuvia tiedossa.