Ajankohta: kesäkuu 2017
Kirjoittelin meidän Alpe di Siusin ensimmäisestä patikka päivästä sekä Camping Seiser Alm-leirintäalueesta aiemmin, voit käydä lukemassa postauksen täältä.
Patikka päivänä numero kaksi päätimme kavuta rinteen päälle, jota olimme ihmetelleet leirintäalueelta alailmoista ja edellisen päivän retkellä yläilmoista: Sciliar mäki 2400 metriä ja rapiat meren pinnan yläpuolella. Pääset katsomaan retkeilykartasta, missä Sciliar sijaitsee, täältä. Valitsimme alkumatkalle tuolihissi vaihtoehdon ja näin pääsimme suoraan parkkipaikalta - joka oli ilmainen, toisin kuin edellisen päivän parkkipaikka, joka sijaitsi ylempänä kylällä (17€ päivä!) - ensimmäiselle alppimajalle, mistä reitti taisi varsinaisesti lähteä. Hissi oli siis nro. 8 Rungger ja seurasimme polkuja järjestyksessä: 5, 1, 4, 2 ja 13 mikäli kurkkaat tuota linkkaamaani karttaa. Hissi oli jo suljettu kun palasimme, joten saimme reippailla alas parkkipaikalle saakka.
Ylhäällä, huipun tuntumassa sijaitsi yksi Alppien vanhimmista vuoristomajoista Rifulgio Bolzano, jonne mekin melko raskaan ylämäen jälkeen lopulta saavuimme. Söimme ylhäällä ylihintaisen Bratwursti-annoksen ja paistattelimme ulkona nurmella päivää maisemaa ihaillen. Sitten olikin aika lähteä takaisin. Saavuttuamme risteykseen, josta erkani polku aamuisen reittimme lisäksi myös vuoren harjanteelle. Olin etukäteen katsonut tätä vaihtoehtoa mutta se tuntui vielä turhan raskaalta siinä vaiheessa kun olimme juuri kavunneet laelle. Nyt ruokailun ja lepotauon jälkeen se alkoikin houkutella, sillä moni muukin valitsi polun. Energiapuuskissamme lähdimme risteyksestä oikealle ja sanotaan näin että kyllä se oli jokaisen hikipisaraan arvoista. Toki näin ei kannata tehdä, mikä ei ole aiemmin tutustunut reittiin, mutta minulla oli sen kokonaiskestosta ja -pituudeta käsitys, joten uskalsimme. Näimme uskomattoman kauniita maisemia toinen toisensa perään - jokaisen kiipeämämme mäen takaa paljastui uusia jylhiä vuorenseinämiä ja jokaisen mutkan jälkeen vuoret ikään kuin muuttivat muotoaan.
Parin tunnin reippailun jälkeen tulimme seuraavalle vuoristomajalle josta jatkoimme vielä hitusen eteenpäin kauniille paikalle evästaukoa pitämään. Loppumatka sujui suhteellisen nopeasti siksakkia alamäkeen ja peltojen poikki parkkipaikalle. Koko päivälle kaikkine taukoineen tuli pituutta melkein kymmenen tuntia; lähdimme patikoimaan yhdeksän maissa ja saavuimme autolle hieman ennen seitsemää. Reitin kävelyajaksi oli annettu 7 tuntia mutta meillä meni noin 45min kauemmin alkumatkasta - kävelyä tuli siis melkein kahdeksan tunnin verran ja taukoa pari tuntia. Tämä olikin meidän Dolomiitti reissun pisin patikointi päivä ja se tuntui myös itselleni tuntimääräisesti maksimisuoritukselta. Enempää ei olisi jaksanut, olo oli aikalailla kaikkensa antanut. Mutta myös iloinen, mieli oli hyvä ja suu virneessä. Nälkäkiukkukaan ei päässyt koko päivänä yllättämään, vaan muistimme onneksi tasaisin väliajoin juoda ja huolehtia myös siitä energian saannista. Maisemat, ne palkitsevat kyllä näillä seuduilla, ja niiden takiahan me tuolla patikoimmekin, että henki salpautuisi muustakin kuin raskaasta ylämäestä. Luonnon kauneus iski lujaa, samoin ihmisen pienuus - kyllä maailma on ihmeellinen paikka.
Seuraavaksi on vuorossa siirtyminen Carezza järven kautta Cortina d'Ampezzoon ja sieltä päiväretki Lago di Braiekselle ja Tre Cime huippujen juurelle, joten kannattaa pysyä kuulolla mikäli Dolomiitti kuvat ja tarinat kiinnostavat!
Kirjoittelin meidän Alpe di Siusin ensimmäisestä patikka päivästä sekä Camping Seiser Alm-leirintäalueesta aiemmin, voit käydä lukemassa postauksen täältä.
Patikka päivänä numero kaksi päätimme kavuta rinteen päälle, jota olimme ihmetelleet leirintäalueelta alailmoista ja edellisen päivän retkellä yläilmoista: Sciliar mäki 2400 metriä ja rapiat meren pinnan yläpuolella. Pääset katsomaan retkeilykartasta, missä Sciliar sijaitsee, täältä. Valitsimme alkumatkalle tuolihissi vaihtoehdon ja näin pääsimme suoraan parkkipaikalta - joka oli ilmainen, toisin kuin edellisen päivän parkkipaikka, joka sijaitsi ylempänä kylällä (17€ päivä!) - ensimmäiselle alppimajalle, mistä reitti taisi varsinaisesti lähteä. Hissi oli siis nro. 8 Rungger ja seurasimme polkuja järjestyksessä: 5, 1, 4, 2 ja 13 mikäli kurkkaat tuota linkkaamaani karttaa. Hissi oli jo suljettu kun palasimme, joten saimme reippailla alas parkkipaikalle saakka.
Ylhäällä, huipun tuntumassa sijaitsi yksi Alppien vanhimmista vuoristomajoista Rifulgio Bolzano, jonne mekin melko raskaan ylämäen jälkeen lopulta saavuimme. Söimme ylhäällä ylihintaisen Bratwursti-annoksen ja paistattelimme ulkona nurmella päivää maisemaa ihaillen. Sitten olikin aika lähteä takaisin. Saavuttuamme risteykseen, josta erkani polku aamuisen reittimme lisäksi myös vuoren harjanteelle. Olin etukäteen katsonut tätä vaihtoehtoa mutta se tuntui vielä turhan raskaalta siinä vaiheessa kun olimme juuri kavunneet laelle. Nyt ruokailun ja lepotauon jälkeen se alkoikin houkutella, sillä moni muukin valitsi polun. Energiapuuskissamme lähdimme risteyksestä oikealle ja sanotaan näin että kyllä se oli jokaisen hikipisaraan arvoista. Toki näin ei kannata tehdä, mikä ei ole aiemmin tutustunut reittiin, mutta minulla oli sen kokonaiskestosta ja -pituudeta käsitys, joten uskalsimme. Näimme uskomattoman kauniita maisemia toinen toisensa perään - jokaisen kiipeämämme mäen takaa paljastui uusia jylhiä vuorenseinämiä ja jokaisen mutkan jälkeen vuoret ikään kuin muuttivat muotoaan.
Parin tunnin reippailun jälkeen tulimme seuraavalle vuoristomajalle josta jatkoimme vielä hitusen eteenpäin kauniille paikalle evästaukoa pitämään. Loppumatka sujui suhteellisen nopeasti siksakkia alamäkeen ja peltojen poikki parkkipaikalle. Koko päivälle kaikkine taukoineen tuli pituutta melkein kymmenen tuntia; lähdimme patikoimaan yhdeksän maissa ja saavuimme autolle hieman ennen seitsemää. Reitin kävelyajaksi oli annettu 7 tuntia mutta meillä meni noin 45min kauemmin alkumatkasta - kävelyä tuli siis melkein kahdeksan tunnin verran ja taukoa pari tuntia. Tämä olikin meidän Dolomiitti reissun pisin patikointi päivä ja se tuntui myös itselleni tuntimääräisesti maksimisuoritukselta. Enempää ei olisi jaksanut, olo oli aikalailla kaikkensa antanut. Mutta myös iloinen, mieli oli hyvä ja suu virneessä. Nälkäkiukkukaan ei päässyt koko päivänä yllättämään, vaan muistimme onneksi tasaisin väliajoin juoda ja huolehtia myös siitä energian saannista. Maisemat, ne palkitsevat kyllä näillä seuduilla, ja niiden takiahan me tuolla patikoimmekin, että henki salpautuisi muustakin kuin raskaasta ylämäestä. Luonnon kauneus iski lujaa, samoin ihmisen pienuus - kyllä maailma on ihmeellinen paikka.
Seuraavaksi on vuorossa siirtyminen Carezza järven kautta Cortina d'Ampezzoon ja sieltä päiväretki Lago di Braiekselle ja Tre Cime huippujen juurelle, joten kannattaa pysyä kuulolla mikäli Dolomiitti kuvat ja tarinat kiinnostavat!
