keskiviikko 2. syyskuuta 2015

#44 Päivä autoillen Etelä-Ranskassa (part 1) - Sillans la Cascade

Ajankohta: 2015, elokuu

Tässä hieman maistiaisia Ranskan reissumme mieleenpainuvimmasta päivästä. Lisää on takuulla luvassa - kuvia tuli otettua niin valtavasti.

Saavuimme sunnuntaina Nizzan lentokentältä vuokraamallamme autolla Frejusin kaupunkiin, noin 65 kilometrin päähän Nizzasta lounaaseen. Ajelimme hissukseen rannikkoa myötäillen pienemmillä teillä - moottoritiet saivat luvan odottaa. Maanantaille oli onneksemme luvannut hieman viileämpää (noin 25 astetta) säätä ja päätimme siis käyttää tilaisuuden hyväksemme; patikointia ja luontoon tutustumista. Herätyskello soi aamulla jo puoli kuudelta, mutta eihän meistä matkaväsymykseltä ollut vielä siihen aikaan heräämään. Pääsimme starttaamaan hotellilta kello 07:15 kohti Sillans la Cascaden kylää. Taas kerran valitsimme moottoritien sijaan pikkutiet, mihinkäs meillä lomalaisilla olisi kiire ollut. Hämmästystä herrättivät autoillessa mm. hurjan mutkaisten teiden nopeusrajoitukset (kiemuraisella "vuoristo"tiellä saattoi olla 90km/h, Suomessa siinä olisi ollut viidenkympin lätkä) ja ranskalaisten rakkaus kiertoliittymiin (ihan totta, niitä on lähes jokaisessa risteyksessä!). 


Ajomatkamme muutaman pysähdyksen kera kesti reilun tunnin. Kylään saavuttuamme jätimme auton heti ensimmäiselle parkkialueelle ja suuntasimme kylttien ohjeistamana (La Cascade) jokivartta myötäilevää kävelyreittiä pitkin kohti vesiputouksen kohinaa. Matkaa näköalatasanteelle oli noin kilometri ja reitti oli helppokulkuista leveää hiekkatietä, jyrkimpiin kohtiin oli tehty kaiteella varustetut portaat. Vesiputous oli tottakai upea. Veden pauhu ja kohina, se hämmästyttävä väri ja kirkkaus, sekä putouksen koko saivat meikäläisen lähestulkoon haukkomaan henkeään. Tiedetään - on niitä NIIN paljon isompiakin putouksia maailmalla - mutta olihan tämäkin jotain ihmeellistä. Hetken ihasteltuamme ja kuvia räpsittyämme suuntasimme takaisin parkkipaikalle. Putouksen luota olisi lähtenyt patikoiti polkuja metsään, mutta kieltomerkkien ja esteiden vuoksi emme lähteneet sinne rämpimään. 


Kuvittelimme kaiken näkemisen arvoisen olleen siinä ja hetken tilannetta pohdittuamme päätimme vielä suunnata muutaman sadan metrin päähän parkkialueelta Sillans la Cascaden kylään. Kiertelimme vanhoilla, kapeilla kujilla ja kuin jonkin johdattelemana saavuimme pienen niittyaukeaman reunalle, jossa oli opastetaulu ja tienviittoja patikointireiteille. Pisin reitti taisi olla kuuden kilometrin paikkeilla, mutta mehän toki valitsimme kilometrin päässä olevan vesiputouksen, sillä halusimme nähdä tätä ihanuutta lissää. Paremmin ei olisi voinut käydä!


Saavuimme jonkin matkan päähän suuresta vesiputouksesta. Pieniä putouksia oli lukemattomia ja vesi oli niin kirkasta, että kivet hohtivat selvästi pohjasta. Kaikkialla oli niin kaunista ja rauhallista, vain veden kohinasta sai selvää. Meillä oli varattuna uimavermeet ja kävimme molemmat pulahtamassa. Vesi oli kyllä kieltämättä jäätävän tuntuista, kello oli noin yhdeksän aamulla ja lämpötila ei ollut ehtinyt vielä nousta hellelukemiin. 


Varaa tänne mukaan pitävät kengät, kamera (noh, kukapa nyt ilman kameraa ulkomailla liikkuisi?) ja uikkarit. Maasto oli helppokulkuista ja useita lapsiperheitä käveli meitä vastaan, kun olimme palaamassa autolle, joten lasten kanssa matkustavat huomio, eivätköhän suomalaiset ipanat tämän handlaa siinä missä ranskalaisetkin ;). Jos haluat olla rauhassa, suosittelen aamuaikaa. Kymmenen maissa meidän poistuessa paikalta, vastaan käveli paljon porukkaa, joten puolen päivän maissa saat tuskin otettua kuvia ilman, että joku turisti on pälyilemässä kuvan nurkassa kameran kanssa. Parkkipaikkoja on ilmeisesti kaksi, riippuu miltä suunnalta tulet kylään. Me tulimme navigaattorin ohjeistuksella Frejusista ja ennen kylän keskustaa oleva parkkipaikka oli tyhjä, joten jätimme auton siihen. Kylän toisella laidalla (mistä tämä jälkimmäinen putoukselle menevä reitti lähti) oli myös parkkipaikka patikoijille.

Kaiken kaikkiaan näkemisenarvoinen paikka, ainakin kesäaikaan mukava maisemien lisäksi uintimahdollisuutensa vuoksi. Tässä ensimmäinen osa meidän Päivä autoillen Etelä-Ranskassa -retkestä, lisää on luvassa lähiaikoina!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti