#75 Salar de Uyuni, Bolivia - päiväretkellä riittää ihmettelemistä

Ajankohta: 2016, marraskuu

Hiljaisuuden jälkeen on tullut aika palata matkatarinoiden ääreen. Kevät on ollut kaikin puolin raskas, mutta nyt mennään onneksi kesää kohti jo säidenkin puolesta, joten vielä tämä tästä iloksi muuttuu! Tämä Bolivian upeaa suola-aavikkoa käsittelevä teksti on kirjoitettu jo kuukausia sitten, mutta nyt vihdoin sain sen julkaistua kun kuvatkin on vihdoin muokattu.

Me saavuimme Perusta Boliviaan niin sanotusti "takki auki". Vietimme yhden yön Cobacabanalla ja suuntasimme sen jälkeen pääkaupunkiin La Paziin. Ensimmäinen aamu La Pazissa meni miettiessä, mitä tässä nyt tekisi; vaihtoehtoja oli mutta käytettävissä oleva rajallinen aika oli suurin ongelma. Olisimme voineet buukata yön yli kestävän vaelluksen Cordillera Realille, mutta reitti ja yöpyminen olisivat olleet yli 5000m merenpinnan yläpuolella, joten päätimme unohtaa sen vaihtoehdon - niin huipulta kuin se olisi kuulostanutkin. Sitten olisi ollut päiväretki Death Road, alamäkipyöräilyä kuoleman tiellä. Vaikka tätä monesta tuutista hehkutettiinkin meille, päädyimme kuitenkin ihan kaikista alkuperäisimpään suunitelmaan ja otimme yöbussin Uyunin kaupunkiin jossa meille oli varattuna päivä retki suola-aavikolla ja seuraavana yönä bussi takaisin La Paziin. Ja kyllähän se kannatti, tämä valinta.

Junien hautausmaa ja suolaa silmänkantamattomiin 

Yövyimme hostellissa La Pazissa ja varasimme Uyunin retken hostellin kautta. Retkelle tuli hintaa 1680 bolivianoa, joka silloisella kurssilla oli noin 220€. Tämä siis sisälsi kahdelta hengeltä yöbussimatkat molempiin suuntiin, aamiaisen, retken aavikolla nelivetomaasturin kyydissä, lounaan, sekä myös bussimatkoilla eväitä. En osaa sanoa, oliko matka hintalaatusuhteeltaan hyvä, mutta ainakaan meillä ei ollut englantia puhuvaa kuskia, joka toimi oppaana retkipäivän ajan. Ilmeisesti englantia puhuvia retkenjärjestäjiä on vähän ja ne ovat huomattavasti kalliimpia. 

Saavuimme aamulla Uyunin kylään ja meitä oli retken järjestäjän puolesta vastassa henkilö nimikyltteineen. Me olimme kolmen korealaisen ja kahden bolivialaisen kanssa samassa Land Cruiserissa. Etelä-korealaiset olivat oikeita hassuttelijoita ja näin ollen me jäyhät suomalaisetkin päästiin vapautuneeseen tunnelmaan, ja kaiken kaikkiaan retki oli oikein onnistunut vaikkei opas puhunutkaan englantia - me kun varmistelimme sitä retkeä varatessamme ja meille luvattiin että englantia puhuva kuski järjestyy. 

Päivämme starttasi pikavisiitillä junien hautausmaalle. Paikka oli toki mielenkiintoinen, mutta mieli teki päästä pian aavikolle, emmekä me jaksaneet vanhoja ruosteisia vetureita kauan katsella - eikä meillä siihen ollut aikaa varattuna kuin 20 min. 

Suola-aavikkoa sen sijaan jaksoimme ihastella koko päivän ilman väsymystä! Ryhmän kanssa pysähdyimme useamman kerran ottamaan myös kuvia ja sehän se vasta hauskaa olikin. Salar de Uyunista ei oikeastaan voi sanoa muuta kuin upea ja vaikuttava kokemus. Hämmentävää, miten ihmeellisiä paikkoja maailmassa onkaan. Eikä tämä ole liioittelua. Meitä ei yhtään harmittanut, että käytimme Boliviassa aikamme tähän retkeen - melko pomppuisesta yöbussimatkasta huolimatta. Voin siis lämpimästi suositella (niin kuin meillekin lämpimästi suositeltiin) vierailua tuolla hämmentävässä paikassa. Antaa kuvien puhua puolesta - vaikka ne eivät voi mitenkään tehdä täysin oikeutta.

#73 Cobacabana, Bolivia - rajakaupunki Titicaca järven rannalla

Ajankohta: marraskuu 2016

Loka-marraskuussa tekemämme Etelä-Amerikan matkan kakkos etappina oli Bolivia. Päivät Perun puolella kävivät vähiin, olimme viettäneet kolmisen viikkoa tutustuen Cuscon, Arequipan ja Colca -kanjonin alueeseen. Oli siirryttävä eteenpäin ja vietimmekin viimeisen yön Perun puolella kaupungissa, joka päätyi myös olemaan korkein majoituspaikka reissullamme; tuo kaupunki oli Puno, joka sijaitsee noin 3800m meren pinnan yläpuolella. Punossakin olisi ollut nähtävää niin patikoinnin kuin Titicaca järvellä kelluvien saarien muodossa, mutta emme malttaneet enää jäädä tutustumaan tarkemmin. Se olikin melkoinen matkustusrupeama: lähdimme aamupäivällä Chivaysta, saavuimme iltamyöhällä Punoon, lähdimme yön yli nukuttuamme aamupäivällä Punosta, saavuimme iltapäivällä Cobacabanaan ja lähdimme seuraavana päivänä iltabussilla kohti La Pazia. Näistä viimeisin bussimatka onkin ihan oma tarinansa.. Mutta keskitytään nyt Cobacabanaan - mitä ihmettä siellä muka ehtii yhdessä illassa ja vajaassa päivässä, ja miten se rajan ylitys sujuu?

Rajanylitys sujuu vaivattomasti

Punosta pääsee collectivolla (minivani, kymmenkunta ihmistä vetävä pikku bussi) kätevästi Bolivian rajalle, bussiterminaalin nimi on Terminal Terreste. Matka rajalle on suht nopea, auto starttaa heti kun se on täynnä ja meillä kävi ajoituksen kanssa (taas kerran) tuuri - bussiterminaaliin saapumisestamme ehti kulua noin vartti ja kuljettajamme jo starttaili autoa ja niin sitä taas mentiin! Hintaa tuli vaivaiset 10 solea eli silloisella kurssilla noin kolmisen euroa. Bussikuski ei puhunut englantia, eikä kukaan matkustajistakaan, mutta riittävästi hoettuamme "Cobacabanaa" pääsimme aivan rajatarkastukselle saakka. Rajalle päästyämme kävimme leimat passiimme Perun puolella ja lampsimme Bolivian puolelle jonottamaan passin tarkastukseen. Siinä nähtiin, miten jossain päin maailmaa rajan ylityksen ongelmatilanteet voi hoitaa rahalla: joku naisihminen ei ollut saanut leimaa passiinsa tultuaan Bolivian puolelle, vaikka oli omien sanojensa mukaan hoitanut rajan ylityksen kuten kuuluukin. Siitä hän selvisi rahalla, pikku summa seteleitä pöytään ja leimat passiin! Mitenköhän tuollainen tilanne olisi Venäjällä hoidettu, epäilenpä ettei siitä olisi noin vain rahalla selvitty, vähintäänkin Niiralan rajanylityspaikalta olisi tullut Sortavalan keikka.

Auringonlasku Cerro Calvario -kukkulalta

 

Raja muodollisuudet hoidettuamme (ja leimat passiin saatuamme!) hyppäsimme Cobacabanan kylälle menevään bussiin ja taas kerran odottelimme sen täyttymistä. Matka keskustaan taittuikin sitten livakasti ja etukäteen varaamamme hotellikin löyty helposti. Heitimme tavaramme huoneeseen ja suuntasimme syömään. Olin lukenut, että Boliviassa ruoka ei ole kummoista verrattuna Peruun, mutta ainakin täällä rajakaupungissa se maistui ihan kelvolliselle. Tämän jälkeen suunnistimme sataman kupeessa olevalle kukkulalle, Cerro Calvariolle. Kukkulalle kiipeävät niin pyhiinvaeltajat, kuin turistitkin ja jälkimmäisillä lienee mielessä auringon laskun ihastelu - ihan niin kuin meilläkin oli! Ylös pääsee portaita pitkin ja matkan varrella on kojuja, joista voi ostaa esimerkiksi matkamuistoja tai juomista (onneksi, eräät kun lähtivät liikenteeseen vaivaisella puolen litran vesipullolla). Kun me saavuimme perille kukkulan laelle, oli paikalla jo jonkin verran porukkaa. Hyvin kuitenkin mahduttiin sekaan ja oma kivi saatiin missä puuduttaa takapuoli auringon laskua odotellessa! Siihen oli vielä aikaa ja pieni vilukin kerkesi tulla. Olimme kyllä varustautuneet kevytuntuvatakein, mutta niinkin korkealla kuin vajaassa neljässä kilometrissä illat voivat olla hieman vilakoita, vaikkei kaikkein kylmin aika vuodesta ollutkaan. Auringonlasku oli kuitenkin kaunis ja muutenkin kelpasi ihailla kaunista järvimaisemaa ja kukkulan juuressa olevaa satamaa kymmenine veneineen. Näkyipä siellä melojiakin, vinkkinä jos vietät tässä mukavan oloisessa pikkukaupungissa useamman päivän.

Isla del Sol, Inkojen synnyin saari

Kävimme matkalla hotellille kysymässä aikatauluja Isla del Solin saarelle lähtevistä veneistä. Päädyimme kuitenkin ostamaan liput vasta seuraavana päivänä heti aamusta. Näin ollen olimme jo reilusti ennen kahdeksaa liikenteessä heti aamutuimaan ja suuntasimme venelippuinemme satamaan. Matka saarelle kestää noin 1,5h, joten kannattaa varata mukaan vaikka kirja. Kyllä se matka taittui maisemia ihaillenkin. Jäimme pois "kakkos" satamassa ja lähdimme välittömästi metsästämään vessaa ja siitä sitten patikka polulle. Aioimme siis kävellä satamasta toiseen ja paluumatka Cobacabanaan taittuisi näin ollen siitä "ykkös" satamasta, jonne olimme jättäneet tulomatkalla osan porukasta. En tajua, miten meillä oli mennyt ohi, että saarelle tulee ostaa pääsylippu, vaikka olimme lukeneet useammasta lähteestä vinkkejä saarella retkeilyyn. Eipä tuota lippua kukaan tullut kyselemään, mitä nyt matkalla jutustelimme kahden miehen kanssa jotka olivat kävelemässä reittiä juuri vastakkaiseen suuntaan ja he kummastelivat ettei meillä ollut lippuja 😃. Kannattaa se kuitenkin käydä ostamassa, ilmeisesti lippu koju on heti satamassa?

Perussa ollessamme teimme kolme yötä kestäneen retken, joka huipentui Machu Picchulle. Retkioppaamme Jesus oli mahtava tarinan kertoja ja hän selosti meille mm. Inkojen historiasta. Tarinan mukaan ensimmäinen Inka syntyikin Isla del Solille. Saari on saanut nimensä siitä, että siellä paistaa lähestulkoon aina.

Polut ovat helppokulkuisia, me aloimme seuraamaan rantaviivan tuntumassa kulkevaa ja pian jo kallioiden päälle nousevaa. Maisemat ovat hienot, vasemmalla puolella siintävät Cordillera Realin lumihuippuisten vuorten ääriviivat - vinkkinä teille, joilla tämä lähes neljän kilometrin korkeus merenpinnasta ei tunnu kropassa; Cordillera Realille pääsee huokeaan hintaan trekkaamaan aina kahdenpäivän retkistä useita päiviä kestäviin! La Pazissa ainakin meidän hostellista pystyi varaamaan retkiä tänne (me sen sijaan valitsimme Salar de Uyunin retken), muista kuitenkin että yöpyminen Realilla tapahtuu yli 5000m meren pinnasta ja samoin patikointikin pääosin.

Palataan takaisin Isla del Solille. Saavuimme polkua pitkin rantaan joka oli autio ihmisistä muttei possuista! Rannan toisesta päästä lähti (viitoitettu!!) tie viistosti oikealle paikallisen asutuksen keskelle. Ylämäkeen tarpominen otti minulla jo tässä korkeudessa hieman voimille, joten välillä oli pakko pysähtyä tasaamaan sykettä. Paikallisethan viuhtoivat ohi mahdotonta vauhtia, yksikin muori oli kantanut ilmeisesti koko ikänsä selkä vääränä jotain hyvin raskasta, koska hänkin noin 90 asteen kumarassa pisteli menemään meidän ohi aikamoista haipakkaa! Aurinkokin porotti jo puolen päivän aikaan todella kuumasti, joten hiki virtasi senkin puolesta.

Eipähän satanut, vaikka ei kai auringon saarella pitäisikään sataa.

Saavuttuamme pienen kylän keskusaukiolle meitä oli vastassa nuori poika ja vanhempi mies. He pysäyttivät ja alkoivat vaatia maksua paikallisilla teillä kulkemisesta. Jutun teko loppui lyhyeen koska me emme puhuneet espanjaa ja he eivät puhuneet englantia. Eipä aikaakaan kun perästämme paikalle ilmestyivät kolmikko, joista yksi osasi espanjaa. Juttu alkoi selvitä. Pääsymaksulipuke on ostettava tätä tietä kulkevien turistien ja maksu menee mm. lasten koulutukseen ja tien ylläpitoon. Näinköhän? Turha tietysti alkaa länsimaalaisena turistina nipottaa muutamasta eurosta, mutta jokin tässä haiskahti enkä oikein jaksa uskoa että rahat tosiaan menisivät kyseisiin tarkoituksiin. Kertokoon joku jos tietää, onko tosiaan näin? Me kumminkin maksoimme tuon 15 bolivianoa (2,1€) per henkilö ja jatkoimme matkaamme. Itseasiassa pääsymaksu saarelle oli samat 15 bolivianoa henkilöltä (se selvisi meille poika kaksikolta, jotka olivat kertoneet meille tästä lipusta). Muita maksuja meidän matkan varrellemme ei sattunut, mutta ilmeisesti tuolla saattaa olla toisellakin puolella saarta kulkeville poluilla maksun perijöitä, joten kannattaa siis pitää rahaa jonkin verran ylimääräistä mukana. Mainittakoon, että tässä vaiheessa olimme noin puolessa välissä matkaa ja jos alku sujui kuin siivillä, ei loppu ollut aivan yhtä jouhevaa matkantekoa. Keskusaukion jälkeen matkaa alamäkeen jatkettuamme tie kääntyi kohti rantaa. Ennen rantaa tie muuttuu poluksi ja kääntyy oikealle jatkuen pienen sillan yli. Tässä me ajauduimme harhaan - ja niin varmaan moni muukin.. Kannattaa siis jatkaa suoraan jyrkkään ylämäkeen, jossa oli muistikuvieni mukaan myös portaikkoa - vaikka vasemmalle sillan jälkeen jatkuva polku näyttäisi kuinka houkuttelevalta! Jatka talsimista läpi luonnon ja ympäröivien viljelyspeltojen kunnes saavut T-risteykseen. Tässä vaiheessa me valitsimme vasemman käden suunnan ja pian olimmekin seuraavassa kyläpahasessa josta alkoi löytyä myös ravintoloita ja majoituspaikkoja. Siinä polkukin muuttui jossain vaiheessa portaikoksi ja pääsimme kipsuttelemaan loppumatkan alamäkeen. Saavuttuamme sataman tuntumaan otimme lounasta ja ehdimme juuri ja juuri veneelle - tai siltä se tuntui mutta eihän paatti toki ajallaan lähtenyt vaan kyllä koko maksanut porukka odotettiin kyytiin. Osa oli jäänyt saarelle yöksi, joten meillä oli reilusti tilaa ja saimme oikaistua penkeille. Sen verran voimille tuo päivän patikointi otti että unessa kävin keinuvasta kyydistä huolimatta. Cobacabanaan saavuttuamme pidimme kiirettä takaisin hotellille, matkan varrella ostimme La Pazin bussiin liput ja kirjaimellisesti pistimme juoksuksi. Onneksi ehdimme hankea rinkat hotellilta ja palata Cobacabanan keskustan aukion laidalle, josta bussi starttasi. Tiukille veti, mutta näin vain ehdimme kyytiin ja siitäpä alkoikin yksi elämäni ikimuistoisimmista matkoista - eikä välttämättä siinä positiivisimmassa merkityksessä..

Meidän kosketuksemme Cobacabanaan ja Isla del Soliin jäi varsin lyhyeksi. Päiviä Bolivialle oli varattu viisi, joten emme halunneet jäädä paikoillemme, vaan jatkaa eteenpäin La Paziin - Bolivian pääkaupunkiin - ja nähdä jotain muutakin. Jos meillä olisi ollut edes yksi yö enemmän, olisi ehdottomasti kannattanut jäädä saarelle yöksi ja kierrellä siellä kahtena päivänä. Sekä pohjois- että eteläosissa saarta on Inka raunioita ja vaikka saarella oli hieman rahastuksen makua tuossa teiden käytöstä perittävässä maksussa, ei se loppujen lopuksi keventänyt kukkaroamme montaa euroa. Polkuja riittää tallattavaksi ristiin rastiin ja kyllä me tykkäsimme järven yli avautuvasta maisemasta, sitä oli ihasteltava aina vähän väliä. 

#70 Machu Picchu - Perun vaikuttava Inkakaupunki

Ajankohta: Lokakuu 2016

Nyt on luvassa pieni tietopaketti upeasta Machu Picchu Inka kaupungista, jossa vierailimme 2016 lokakuussa Perun reissullamme. Siellä käyneet ihmiset kirjoittavat usein sen olevan "kerran elämässä" kohde. Itse olen eri mieltä, ei sen sitä tarvitse olla! Peru on kerrassaan niin monipuolinen, suuri ja täynnä ystävällisiä ihmisiä, joten aiomme palata sinne - miksi en siis kävisi Machu Picchulla toistakin kertaa? Niin ihmeellinen se oli, täytyy sanoa!

Miten sinne pääsee? 

Matkustustapoja tähän mysteeriseen Inka kaupunkiin on oikeastaan kolme: junalla, omatoimisesti kävellen (junan vartta pitkin) tai vaeltamalla Inca trail. Myös muita vaellusreittejä on, mutta ne päätyvät kaikki Aquas Calientesiin (ts. Machu Picchu Puebloon), tavalla tai toisella - tarkennettakoon, että Aquas Calientes on kylä Machu Picchun alapuolella.
Edullisin keino on ottaa bussi / collectivo lähikaupunkiin ja reippailla kylään jalkapatikassa; Ollantaytambosta saa varata patikointiin koko päivän ja toisesta suunnasta tultaessa (Hidro electrica) selviät vähemmällä talsimisella. Esimerkiksi Salkantay trek päättyy jälkimmäiseen ja retkenjärjestäjästä riippuen joko matkustatte viimeisen pätkän junalla tai kävelette. Autotietä Aquas Calientesiin ei ole. Juna on auttamatta kallis, vaikka ottaisit sen vain Ollantaytambosta, josta edestakainen matka irtoaa reilulla 100USD hinnalla per henkilö. High Season-kaudella pätevät omat hintansa, onneksi vaihtoehtoja on sentään kaksi: Peru Rail tai Inca Rail. Peru Raililta taitaa löytyä enemmän lippujen hintavaihtoehtoja mutta se on myös kalliimpi. Retkioppaamme, Jesus, harmitteli miten junalippujen hinta alkoi vuosi vuodelta kivuta ylöspäin, kun Perun valtion rautatiet myytiin yksityisomisteisiksi - lippujen hinnat olivat tällekin pätkälle alle kymmenen dollarin luokkaa ja nyt jo lähes 60 dollaria suuntaansa! Jos kumpikaan näistä matkustusvaihtoehdoista ei hatsita, hyväkuntoisille on vielä jäljellä Inca Trail vaelluspolku, joka päättyy suoraan Machu Pichulle, ja on takuulla ikimuistoinen. Muista kuitenkin, että sesonkiaikana retki kannattaa varata jopa puoli vuotta etukäteen, polulle lasketaan päivässä rajoitettu määrä väkeä. Junalla tai junan raiteita pitkin patikoidessa päädyt aina Aquas Calientesiin, josta ylös Machu Picchulle pääsee joko bussilla (24$ edestakaisin) tai kävellen, portaita pitkin.

Postikortti maisema lumoavimmillaan auringon noustessa

Me saavuomme Aquas Calientesiin junalla (sisältyi Cachicata -retken hintaan) ja seuraavan vuorokauden aamuna jonotimme Machu Picchulle vievään bussiin pääsyä jo anivarhain; kello 04:15 olimme asemissa ja se palkittiin toisena starttaavalla linja-autolla. En tiedä, olisimmeko valinneet kävelyn jos myös bussiliput eivät olisi kuuluneet retkemme hintaan. Harmitti hieman niiden Matti Myöhäisten puolesta jotka tulivat paikalle viiden maissa ja järkytyksekseen huomasivat jono loppupään olevan jossain sadan metrin päässä - ja nyt oli kyseessä Low Season. Kuulimme bussi jonossa hurjan jutun, jonka oppaamme pystyi myöhemmin osoittamaan luotettavasta perulaisesta uutislähteestä todeksi: edellisenä päivänä Machu Picchun raunioilla olivat kuolleet espanjalainen turisti ja paikallinen opas salaman iskettyä heihin! Mekin olimme kauhistelleet edellisenä päivänä ukon ilmaa ja rankkasadetta. Tämän kuulemamme surullinen uutisen ei voinut kaikessa kauheudessaan antaa masentaa mieltämme, sillä tästä oli tulossa uskomaton, kauan odotettu unelmat toteen -päivä. 

Ja jotain uskomatontahan se olikin kun saavuimme paikalle ensimmäisten joukossa: eteemme avautui se kaikkien näkemä kuva upeasta, mystisestä kaupungista Wayna Picchun kohotessa taustalla! 

Auringon nousun aikaan paikalla ei vielä ollut sadoittain turisteja, vaan saimme räpsiä kuvia lähes autiosta Inka kaupungista. Teimme retkioppaamme Jesuksen kanssa kierroksen ja hän kertoi meille Inkojen ja Machu Picchun historiasta. Mikko keskittyi enemmän tarinoiden kuuntelemiseen, minä kuvaamiseen ja ihailuun. Se paikka on vain niin käsittämätön, ja käsittämättömässä paikassa! Ei voi ymmärtää.

Machu Picchu Mountain, ei huonopolvisille

Meillä retken hintaan sisältyi myös liput Machu Picchu vuorelle - sille vähemmän kuuluisalle huipulle niistä kahdesta, jotka raunioiden kupeessa sijaitsevat. Suurin osa ihmisistä ostaa lipun Wayna Picchulle, niissä tutuissa valokuvissa kohoavalle kukkulalle, joka on toki matalampi mutta lukemani perusteella myös portaikoltaan hankalakulkuisempi verrattuna reiluun 3000m korkeuteen kohoavaan Machu Picchu vuoreen. Me emme kiivenneet aivan huipulle kahdesta syystä: meillä oli kiire ehtiä bussiin, jotta ehtisimme ajoissa junaan Ja portaikon käydessä kapeaakin kapeammaksi emme halunneet lähteä riskeeraamaan kiireessä viimeistä nousua, ikävää jos siinä väentungoksessa olisimme hätäpäissämme tippuneet (korkean paikan kammoiselle nämä ahtaat, jyrkät portaikot vuoren rinteessä on pahoja!). Noh, riittävän korkealle pääsimme mielestäni ja maisemat olivat aivan ihmeelliset ja upeat. Kannatti kavuta sekin matka vaikka kyllä siinä pakarat huutaa kun askelmakorkeudet eivät ole ihan suomen strantardien mitoissa. Suosittelen seikkailun, adrenaliinin ja liikunnan hakuisille, sekä tietysti maisemia rakastaville! Kannattaa buukata se iltajuna jos lähdet kiipeämään vasta yhdeksältä, niin ei tule paniikkia kiirehtiä bussi jonoon - joka on muuten yhden aikaan iltapäivällä jo kunnioitettavan pitkä.

Tässä kuvassa näkyy hyvin louhikkoa, mistä kivilohkareet on halkaistu Machu Picchun rakennustarpeiksi.

 

Matkalla ylös vuorelle, naama punaisena ja vakavana.

 

Inka kaupunki on edelleen mysteeri

Machu Picchun "löytäjä" Hiram Bingham sai seudulla asuvalta henkilöltä esittelykierroksen kadonneessa kaupungissä Peruun suuntautuneella tutkimusretkellään vuonna 1911. Hän ei aluksi käsittänyt, miten ainutlaatuiseen paikkaan oli sattuman kaupalla saapunut. Myöhemmin hän palasi Peruun Yhdysvalloista ja järjesti paikalle retkikunnan raivaamaan vesakoitunutta kaupunkia. Jos ihmettelet, miten nykypäivänä kaikki Machu Picchun pengerretyt ruohokentät saadaan pidettyä siistinä, vastaus on: laamojen avulla. Ne hassut pupertajat turisteja lainkaan vieroksumatta, omaan rauhalliseen tahtiinsa, vaeltelevat Inka kaupungissa pitäen ruohon mitan sopivan lyhyenä. Machu Picchu, "vanha vuorenhuippu", on edelleen mysteeri nykypäivän ihmisille: miksi kaupunki on rakennettu niin vaikeasti saavutettavaan paikkaan ja mihin tarkoitukseen kaupunki on rakennettu? Ainakin seuraaville teorioille löytyy kannattajia:

Machu Picchu on linnake, joka on rakennettu Amazonian sademetsän tuntumaan sopivalle paikalle viidakoissa asuvien sotaisien heimojen tarkkailua ja kukistamista varten. 

Machu Picchu on eräänlainen luostari, jonne Inka kulttuurissa vaikuttaneet, merkittävät naiset vietiin turvaan espanjalaisilta - paikalta on löydetty runsaasti enemmän naisten kuin miesten luurankoja, joka tukee tätä Hiram Birghamilta lähtöisin olevaa olettamusta.

Manco Capac toinen, Inka hallitsija, tarvitsi piilopaikan espanjalaisilta valloittajilta ja Machu Picchu on erään teorian mukaan rakennettu nimenomaan hänelle.

Taivaankappaleiden seurantaan, seremonioihin ja harjoitettuihin riitteihin viittauksia on Machu Picchulla kiistatta paljon, joten yksi ajatus on, että paikka on rakennettu nimen omaan näihin tarkoituksiin.

Olipa kaupunki mihin hyväänsä tarkoitukseen rakennettu, on se hämmästelyä ja ihailua herättävä mestariteos. Kuten tiedämme, Inkoilla ei ollut kirjoitettua kieltä, mutta rakentaa he osasivat. Arkkitehtoonisesti rakennukset  ja rakennelmat on sovitettu ympäristöön taitavasti - Machu Picchunkin rakentaminen on alkanut alarinteiltä siten, että terasseja on tehty toinen toisensa perään ja näin saatu vahvat perustukset kaupungille. Paikan päällä on ollut kalliota, josta on saatu halkaistua - ilman väkivaltaa - valtavia lohkareita. Näistä on hiottu niin suoraviivaisia kuutioita, että edes tänä päivänä, satojen vuosien jälkeen paikan rakentamisesta, ei kivilohkareiden väliin saa työnnettyä paperiarkkiakaan.

Enpä voi muuta tehdä, kuin suositella. Suositella lämpimästi matkustamaan Peruun. Maa on niin monipuolinen ja täynnä ystävällisiä ihmisä - ja sitten siellä on Machu Picchu.

#69 Ollantaytambo - hyvä tukikohta päiväretkeilijälle

Ajankohta: Lokakuu 2016

Moni kulkee kaupungin läpi ainoastaan mielessään pääsy Machu Picchulle, jotkut jäävät yhdeksi yöksi. Me vietimme Ollantaytambossa, tuttavallisemmin "Ollantassa", kolme yötä. Olisi mennyt enemmänkin! Saavuimme Ollantaan vietettyämme päivän Machu Picchulla ja ensimmäinen kokonainen päivä pienessä kylässä meni toipuessa neljän päivän retkeilystä. Ikäväkseni minulla oli myös todella tukkoinen olo, mikä ei tietenkään edesauta hengityksen kulkemista valmiiksi korkeassa ilmanalassa. Ollantaytambo on noin 2800m korkeudessa, joten jos suuntaat Machu Picchulle junalla, kannattaa mielestäni tulla ensin Ollantaan ja MP vierailun jälkeen suunnata Cuscoon - näin saat hyvin totutettua kehoasi korkeaan ilmanalaan, Cuscohan on jo lähemmäs 3400m meren pinnan yläpuolella. Voit lukea vuoristotaudin itselleni aiheuttamista, ikävistä oireista täältä.

Ollantaytambon Inka-rauniot hotellimme kattoterassilta.

Junamatkalla Aquas Calientesista Ollantaytamboon, hieman ennen kylään saapumista maisemat näyttivät tältä

Kylältä suoraan patikoimaan

Kuten aiemmassa, Perun vaellusmahdollisuuksia käsittelevässä postauksessa kerroin, retkeily Perussa onnistuu hyvin ilman opasta, kun pysyttelet yleisesti käytetyillä reiteillä. Vaikka reitit eivät ole selkeästi merkitty, ovat polut (sadekauden ulkopuolella) kuitenkin pääosin hyväkuntoisia ja muutoinkin retkeily on turvallista - ainakaan meille ei sattunut varkaita kohdalle, emmekä kuulleet muilta retkeilijöiltä negatiivisia kokemuksia. Yksinäisiä kulkijoita näkyi, eli huolettomasti ihmiset liikkuivat ainakin Ollantaytambon reiteillä.

Ollantaytambon ympäristössä on varmasti lukemattomia päivän tai parin kestäviä patikointi reittejä upeine maisemineen, harmiksemme me pääsimme toteuttamaan vain yhden reitin.

Päivänä numero kaksi heräsimme aamulla viiden jälkeen ja eväsreput selässä lähdimme kohti Inka siltaa joka on hieman kaupungin keskustan ulkopuolella. Sillan luota lähtee reitti Inti Punku Aurinkoportille, tavoitteenamme oli saavuttaa portti ja palata takaisin. Olimme lukeneet ulkomaalaisista blogeista reittiohjeita, mutta jokin meni pieleen ja emme koskaan saavuttaneet tuota huippua jossa portti sijaitsee - itseasiassa tajusimme jälkeenpäin, että olimme kyllä käyneet lähes 4000m korkeudessa, eli porttia korkeammalla, mutta ilmeisesti olimme valinneet rinteen väärän puolen joten ei se Inti Punku meille sieltä olisi ilmestynyt vaikka kuinka olisimme tarponeet ja tarponeet. Totta kai meitä harmitti, jo toistamiseen jouduimme nielemään pettymyksen emmekä saaneet nähdä porttia omin silmin edessämme. Ensimmäinen pieleen mennyt kerta oli siis Cachicata retken epäonnistuminen minun nyrjähtäneen nilkkani takia: olisimme viimeisenä patikointi päivänä saapuneet Inti Punkulle ja lopettaneet retken Ollantaytamboon, mutta mehän jouduimme palaamaan takaisin ja kävelemään helpompaa reittiä. Siihen päälle tämä epäonnistunut yritys. Eräät turistit ovat kuitenkin löytäneet perille ongelmitta ja turvallisesti, meillä ei vaan ollut lykkyä polun valinnan suhteen - en osaa sanoa, missä vaiheessa meni pieleen. Kuitenkin, näimme upeita maisemia ja yritimme itsemme kapuamalla niinkin korkealle omin voimin!

Tämä kaveri laumoineen laidunsi kivikkoisessa ja jyrkässä rinteessä.

Huipulla tuulee!

Toinen hyvältä kuulostanut, mutta meidän osalta toteuttamatta jäänyt retki olisi ollut puolen päivän patikointi, rengasreitti, jonka varrella olisi ollut Pumamarka -inkarauniot. Reittiohjeet kuulostivat selkeiltä ja raunioihin olisi saanut lukemani mukaan tutustua ilmaiseksi tai mahdollisesti pientä maksua vastaan. Meidän oli tarkoitus tehdä tämä retki samana päivänä kun olimme lähdössä Ollantaytambosta takaisin Cuscoon mutta.. Olimme edellisen päivän 7h kestäneestä retkeilystä väsyneitä ja minun tukkoinen olo oli palannut, joten jätimme aamupäivän retkeilyn välistä ja suunnistimme suunnitelmasta poiketen aikaisemmalla collectivolla Cuscoon josta meillä lähti yöbussi Arequipaan.

Aivan kylän laidalla ovat myös Ollantaytambon Inka-rauniot, joihin pääsee tutustumaan Boleto Turisticolla. Tällä samaisella lipulla pääsee useammalle Inka-rauniolle joita sijaitsee ympäriinsä Sacred Valleyssa - Sacred Valley pitää sisällään Cuscon lähiympäristössä useita kyliä Inka raunioineen. Kannattaa tutustua! Inka-raunioista ja ylämäkikapuamisesta pitävälle voisin myös vinkata Pinkuylluna -rauniot, jotka sijaitsevat Ollantaytambon raunioita vastapäätä olevalla rinteellä, näihin kahteen saa varmasti 1-2 päivää kulutettua vallan mainiosti.

Me pääsimme nauttimaan näin hyväkuntoisista patikointireiteistä. Välillä muuttui
jyrkemmäksi ja kivikkoisemmaksi, mutta kipeällä nilkallakin kyllä pääsi näillä
poluilla etenemään!

Cachicata trek, ensimmäinen päivä onnistuu ilman opasta

Ollantaytambosta voit hyvin tehdä Cachicata retken ensimmäisen päivän patikoinnin omatoimisesti. Se onnistuu ainakin tällä tavalla: ota Ollantaytambosta taksi ja pyydä ajamaan Socmaan (pieni kylä Ollantaytambosta Cuscon suuntaan), ajomatka on vajaan puoli tuntia. Voit aloittaa retken alhaalta isommalta tieltä tai pyytää ajamaan serpentiini tietä kylälle saakka. Kävele kylästä poispäin, kunnes tie haurautuu (pienen puron jälkeen) ja oikealla alkavat portaat. Niitä aikasi kiivettyäsi saavut vesiputoukselle. Vesiputoukselta matka jatkuu ylöspäin. Oikealla, vesiputouksen yläpuolella rinteen päällä näet Inka rauniot. Voit jatkaa raunioille saakka (jossain vaiheessa rinteessä oleva polku haarautuu alas päin, valitse tämä) tai skipata rauniot ja jatkaa aiemmalta näköalatasanteelta matkaasi alas taisin kylää kohti. Palattuasi kylästä alas isolle tielle, älä mene radan yli auto tielle vaan jatka pienempää tietä vasemmalle. Tieltä pääset polulle joka mutkittelee junaradan yläpuolella rinteessä, tämä paikallisten käyttämä polku vie inkaraunioille joita ei ole kunnostettu. Tämän jälkeen jatka tietä niin kauan, kunnes saavut kylään ja asfaltti tielle; pysäytä collectivo (sillan kohdalla) ja hurauta takaisin Ollantaytamboon. Kannattaa varata aikaa koko päivä ja lähteä jo heti aamulla kuuden maissa liikenteeseen. Tällä reitillä ei vielä paljon turisteja pyöri, joten todennäköisesti saat olla rauhassa ja ihastella raunioita itseksesi ja maisemia itseksesi.

Luonnon taidetta

Ollanta jäi positiivisena mieleen

Cuscon turisteista ja kaupustelijoista ruuhkautuneiden katujen jälkeen Ollantaytambo oli varsin mukavaa vaihtelua - pieni kylä jossa turisteja kyllä oli, mutta meno oli paljon rauhallisempaa kuin Cuscossa. Vaikka Ollantaytambo toimii porttina Machu Picchulle - viimeinen junapysäkki ennen Aquas Calientesia - ei paikka jostain syystä vaikuttanut ollenkaan rasittavan ruuhkautuneelta, ainakaan noin high seasonin juuri päätyttyä. Toinen mukava yllätys Cuscoon verrattuna oli ruoan hinta, ravintolassa sai menun ainakin kolmasosan, jopa puolet halvemmalla kuin Cuscosta. Toki täälläkin on turisteille suunnattuja ravintoloita, kojuja, kauppoja, sekä hostelli ja hotelli tarjontaa, mutta kaiken kaikkiaan meno ei ole niin överiä kuin Cuscossa. Päivätolkulla täällä ei saa aikaa kulumaan, jos suunnitelmissa on tutustua pelkästään kaupunkiin; kylän kujat saa kierreltyä yhdessä päivässä ristiin rastiin ja samaan syssyyn voi poiketa vaikka (pääsymaksuttomassa) suklaamuseossa ja ostaa samalla vähän tuliaisia kotiin.

#68 Reissuvuosi 2016

Viimeiset päivät vuodesta 2016 ovat käsillä ja tässä vaiheessa on syytä kurkata olan yli ja miettiä hetki, missä sitä tulikaan reissattua. Luvassa on pian myös päivitetty lista (edellisen voit käydä tsekkaamassa täältä) haavematkakohteista, tammikuussa käydään hakemassa sille listalle ripaus inspiraatiota Matkamessuilta. Pidemmittä puheitta, mennään asiaan, tältä näytti tämän Pohjois-Karjalan tytön matkustusvuosi 2016:

Vuosi starttasi 2 viikon mittaisella lomalla tammikuussa Sri Lankalle. Kiertelimme viikon Hill Country:ssa (#57 ja #58) ja toisen eteläisillä rannoilla (#60). Tämä aktiivinen loma sisälsi patikoitia ja surffausta - auringon palvonta jäi vähemmälle muttei se haitannut ollenkaan. Sri Lanka oli ihan erilaista Aasiaa Thaimaahan verrattuna, itse tykkäsin molemmista, mutta auringon palvojalle suosittelisin Thaimaan rantoja kun taas seikkailijalle Sri Lankaa! Ihmiset täällä olivat ystävällisiä ja iloisia, hinnat huomattavan edulliset. Lämmin suositus ja peukku Sri Lankalle.

Pääsiäisenä vuokrasimme mökin Ukko-Hallalta ja kävimme viettämässä siellä viiden päivän aktiiviloman, joka sisälsi niin suksilla kuin laudalla laskemista, lumikenkäilyä, hiihtoa ja kuntosaliakin. Suositella voi ainakin niille, joita ei niin kovin After Ski menot kiinnosta, paikka on pieni verrattuna moneen muuhun laskettelukeskukseen. Mukavan rauhallinen meno sopi meille ja rinteissä ei ollut ruuhkaa, joten ensikertaa lautaileva mahtui huoletta sekaan!

Juhannuksena teimme lisää kotimaan matkailua: yhden yön kestävän patikkareissun Pohjois-Karjalan Tuupovaarassa. Paimenpojan polku oli ihan mukava, varsinkin jos asut täällä päin ja saat kyydit järjestettyä; reitti ei ole rengasreitti. Kestoltaan se on yhden yön mittainen ja päivämatkojen pituudet olivat noin 15 ja 22 km. Me ihmiset kuin myös koirat tykkäsimme! Kotimaassa matkailimme myös jo aiemmin kesäkuussa kun vietimme pidennetyn viikonlopun Helsingissä. Saimme Joensuusta lennot hävyttömän halvalla (Finnairin lentopisteillä) joten maksoimme lähestulkoon vain hotellista. Mukavaa hengailua, kaupungin ihastelua ja herkuttelua mm. Tapas ruokafestareilla!

Syyskuun ensimmäinen viikonloppu pyhitettiin tyttöjen reissulle Krakovaan. (#62) Shoppailimme, tutustuimme kaupunkiin, söimme hyvin ja kävimme myös keskitysleiri kierroksella. Paljon puhutteleva reissu, ei siis aivan kevyimmästä päästä - eikä takuulla tule ehkä ensimmäisenä mieleen tyttöjen viikonloppukohteeksi. Puolaan palaammekin Mikon kanssa todennäköisesti jo heti vuonna 2017!

Alkusyksyyn mahtui pari patikointi retkeä lähiseuduilla: tyttöjen päiväretki Kolvanan Uurolle ja Mikon kanssa kävimme Kolilla (#63) ruskasamoilulla sekä testaamassa telttailun merkeissä uudet makuupussimme toimiviksi.

Loka-marraskuussa matkailuvuosi huipentui kauan odotettuun Peruun, sekä Boliviaan, Chileen ja Meksikoon. Kirsikkana kakun päällä oli päivä Lontoossa! Perusta ja reissusta yleensäkin on tullut jo muutama postaus (#66 ja #67), mutta lisää on luvassa ja samoin kaikista muistakin kohteista tältä puolitoista kuukautta kestäneeltä matkaltamme. Tiivistettynä reissumme koostui patikoinnista, luonnosta nauttimisesta, snorklauksesta ja mahtuipa mukaan kaupunkilomailuakin.

Huikea reissuvuosi

Vaikka lentoon emme Helsinki-Vantaalta nousseetkaan kuin (minä) 3 ja (Mikko) 2 kertaa, oli siitä huolimma reissuvuotemme 2016 aivan mahtava! Vierailin itse yhteensä seitsemässä uudessa maassa - eli kaikki kohteet olivat uusia tuttavuuksia. Näimme aivan mielettömiä maisemia, tapasimme uskomattoman ystävällisiä ihmisiä ja ennen kaikkea suurimmaksi osaksi nautimme olostamme. Nyt kun miettii kaikki näitä matkoja jälkeenpäin, tunnen olevani etuoikeutettu kun minulla on mahdollisuus tähän kaikkeen. Enkä tarkoita vain rahallisesti, vaan myös terveyttäni ajatellen: pystyn näkemään sen kaiken, pystyn liikkumaan niissä paikoissa ja pystyn kuulemaan ne äänet. Olen aika kiitollinen, harmi ettei sitä tule sanottua useinkaan ääneen. Toivottavasti ensi vuosi tulee olemaan edes puoliksi yhtä huikea niin ulkomaan kuin kotimaankin reissujen osalta. Haaveissa on tsekata jokin Yhdysvaltojen lukemattomista kansallispuistoista alkukesästä ja ennen sitä suunnitamme pääsiäislomalle - mutta se tuleekin olemaan yllätyskohde, jonka minä saan suunnitella ja järjestää Mikon tietämättä! Näiden lisäksi muutama reissu on mietinnän alla, niistä lisää lähempänä. 

Hyvää Uutta Vuotta 2017, tehkää siitä huikea vuosi omalla tavallanne - oli se sitten matkustus tai mitä tahansa, kunhan teet sen intohimolla!