Viime viikonloppuna luontokeskus Haltia järjesti Talviluonnonpäivä -tapahtuman, jonka yhteydessä oli Retkiyöhaaste talviretkeilyvarusteet omistaville. Meillä ei ollut tilaisuutta osallistua tähän tapahtumaan niin sen sijainnin kuin omien varusteidenkin puolesta, mutta järjestimme oman talviretkemme täällä Pohjois-Karjalan rakkaissa maisemissa. Koli on kotimaan kansallispuistoista itselleni se rakkain ja suuntasimmekin sinne jo perjantaina alkuillasta. Perjantai yön vietimme Break Sokos Hotel Kolissa (siitä lisää myöhemmin!) ja lauantaina nakkasimme rinkat selkään, lumikengät jalkaan ja suuntasimme kohti Ikolanahon vuokratupaa joka sijaitsee vajaan 3km päässä Ukko-Kolilta. Matka taittui mennessä melko rivakasti ja olimme tunnin tarpomisen jälkeen perillä. Meitä odotti suloinen punainen tupa sekä luonnon rauha ja hiljaisuus. Tuvan ohi kulkee talvisin hiihtolatu, mutta tällä kertaa ainuttakaan hiihtäjää ei näkynyt, sillä latu oli osalta matkaa poikki kaatuneiden puiden johdosta eikä sitä näin ollen pidetty ainakaan helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna auki.
Olemme retkeilleet kesäisin pidempiä reissuja laavuilla ja teltassa yöpyen mutta vuokratupa oli molemmille uusi juttu. Edellisen yön reilun -15 asteen pakkasen jälkeen tupa oli kylmempi kuin ulkoilma ja illan aktiviteetteihin kuului puiden pilkkominen sekä tuvan lämmitys - retkieväiden kokkausta unohtamatta! Ilta alkoikin pimetä nopeasti ja ulkona tuikki kirkas tähtitaivas. Pakkanen paukkui (kirjaimellisesti) ja sisälämpötila tuvassa oli viiden asteen tietämillä.
Aamulla heräsimme paljon ennen auringonnousua ja aamiaisen jälkeen suuntasimme kohti Mäkrävaaraa. Muutaman vuoden takaisesta syksyisestä Märkävaaran retkestä voit käydä lukemassa täältä. Tällä kertaa tulimme eri suunnasta ja nousua riitti; tasaisesti mäki kaartui ja kapusimme välillä jyrkkää ja välillä loivempaa mäkeä ylös. Tuolla koin ehkäpä taianomaisimman hetken mitä luonnolla on ollut tarjota. Auringon ensimmäiset säteet puiden välistä, vaaleanpunaisena hohtava hanki ja lopulta itse aurinko ja punainen taivas. Se oli todellakin maagista! Pakkanen oli kireä ja meillä oli koirat mukana joten kauaa emme ylhäällä olleet. Onneksi nämä meidän lapinporokoirat ovat kasvattaneet tiheän pohjavillan! Matka takaisin Ikolanahoon taittui hetkessä alamäkeen ja sinne saapuessamme olikin aurinko noussut ja ympärillämme kimmelsivät kirkkaat hanget. Vuokratuvan tuli olla tyhjä ja siivottu kello 12 mennessä ja siihen ennätimme hyvin. Matka takaisin Ukko-Kolille kesti kaksi tuntia sillä menimme tällä kertaa Kolin huippujen kautta ja pysähdyimme vähän väliä ihailemaan (sekä kuvaamaan) maisemaa. Tuntuu että päivä oli aivan täydellinen, niin upeassa säässä saimme maisemia ihailla. Teimme Mikon kanssa diilin, että tänä vuonna vierailemme Kolilla jokaisena vuodenaikana. Käymme siellä tavallisesti 1-2 kertaa vuodessa mutta nyt haluamme nähdä talven lisäksi rakkaimman kansallismaisemamme myös kevät, kesä ja syksy asuissaan, kaikki yhden vuoden aikana! Haluan toivottaa näiden maailman kauneimpien maisemien myötä ihanaa sunnuntaipäivää kaikille, itse vietän sen - yllätys yllätys - retkeillen kun suuntaamme läheiselle luontopolulle lumikenkäilemään.
Aamulla heräsimme paljon ennen auringonnousua ja aamiaisen jälkeen suuntasimme kohti Mäkrävaaraa. Muutaman vuoden takaisesta syksyisestä Märkävaaran retkestä voit käydä lukemassa täältä. Tällä kertaa tulimme eri suunnasta ja nousua riitti; tasaisesti mäki kaartui ja kapusimme välillä jyrkkää ja välillä loivempaa mäkeä ylös. Tuolla koin ehkäpä taianomaisimman hetken mitä luonnolla on ollut tarjota. Auringon ensimmäiset säteet puiden välistä, vaaleanpunaisena hohtava hanki ja lopulta itse aurinko ja punainen taivas. Se oli todellakin maagista! Pakkanen oli kireä ja meillä oli koirat mukana joten kauaa emme ylhäällä olleet. Onneksi nämä meidän lapinporokoirat ovat kasvattaneet tiheän pohjavillan! Matka takaisin Ikolanahoon taittui hetkessä alamäkeen ja sinne saapuessamme olikin aurinko noussut ja ympärillämme kimmelsivät kirkkaat hanget. Vuokratuvan tuli olla tyhjä ja siivottu kello 12 mennessä ja siihen ennätimme hyvin. Matka takaisin Ukko-Kolille kesti kaksi tuntia sillä menimme tällä kertaa Kolin huippujen kautta ja pysähdyimme vähän väliä ihailemaan (sekä kuvaamaan) maisemaa. Tuntuu että päivä oli aivan täydellinen, niin upeassa säässä saimme maisemia ihailla. Teimme Mikon kanssa diilin, että tänä vuonna vierailemme Kolilla jokaisena vuodenaikana. Käymme siellä tavallisesti 1-2 kertaa vuodessa mutta nyt haluamme nähdä talven lisäksi rakkaimman kansallismaisemamme myös kevät, kesä ja syksy asuissaan, kaikki yhden vuoden aikana! Haluan toivottaa näiden maailman kauneimpien maisemien myötä ihanaa sunnuntaipäivää kaikille, itse vietän sen - yllätys yllätys - retkeillen kun suuntaamme läheiselle luontopolulle lumikenkäilemään.
