tiistai 12. tammikuuta 2016

#56 Sri Lankan reppureissu 2016

Luvassa on varsin kuvaton ja muutenkin lyhyen läntä postaus. Vuosi 2016 on startannut melko hyytävillä lämpömittarilukemilla, meillä päin elohopea on laskenut kylmimmillään -27 asteeseen. Melko vilpoisa keli! Siispä tuntuukin uskomattomalta, että reilun viikon kuluttua lämpötilat voivat olla yli jopa 60 astetta korkeammat kuin tällä hetkellä. Lähdemme perjantaina kohti etelää ja kahden viikon Sri Lankan omatoimista kiertomatkaa. Muutama hotelli on buukattu valmiiksi ja näin ollen reissun alkupään ohjelma lyöty lukkoon. Saavumme Colomboon paikallista aikaa iltapäivällä ja jäämme sinne yhdeksi yöksi. Halusimme kokea junakyydin vuoristossa, joten yöpyminen Colombossa oli ainoa vaihtoehto; emme mitenkään ehdi valoisan aikaan lähtevän junan kyytiin kohti Hattonia, joten vietämme yön majatalossa lähellä Colombo Fortin rautatieasemaa ja suuntaamme heti seuraavana aamuna sisämaahan lähtevän junan kyytiin. Hyppäämme Hattonissa kyydistä ja toivon mukaan saamme sieltä järjestettyä itsemme bussin kyytiin, joka veisi meidät Nallathanniyaan, seuraavaan majapaikkaamme. Sittenpä onkin vuorossa mm. kiipeäminen Adam's Peakin vuorelle!

Mm. Sri Lanka, Dream trip (s. 138-141), kirj. Sara Chare  teoksessa Adam's Peakista kerrotaan seuraavaa: yksi korkeimmista Sri Lankan vuorista, on kuuluisa huipulla olevasta jalanjäljestä; buddhalaiset uskovat sen olevan itse Buddhan jalanjälki, hindut  Sivan ja islamin uskoiset Adamin. Pyhiinvaeltajille Adam's Peak on siis tärkeä kohde ja sen huipulle helpompi reitti (n. 7km mittainen) lähtee vuoren poshjoispuolelta, Dalhousien kylästä. Vuorelle on kiivetty ainakin tuhannen vuoden ajan. Suurin osa aloittaa kiipeämisen aamuyöllä 02:00-03:00 välisenä aikana nähdäkseen huipulta auringonnousun. Nousu huipulle kestää 2-4 tuntia ja lämmintä vaatetusta suositellaan mukaan otettavaksi, sillä huipulla voi olla todella viileä ennen auringon nousua. 

Meidän on siis tarkoitus valloittaa Adam's Peak heti lomamme alussa, saa nähdä, miten jumiin jalat tästä yli 5000 rappusen noususta (laskeutumista unohtamatta) menevät! Tämän jälkeen matkaamme kohti Horton Plains kansallispuistoa, jossa odottaa seuraava retki maailman reunalle (World's End). Siitäpä sitten suuntaamme kohti Sri Lankan eteläkärjen rantoja! Suurin osa lomasta (8-9 öytä) menee rantoja koluten; aurinkoa ottaen, snorklaten ja surffausta harjoitellen. Tälle ajanjaksolle ei ole vielä tarkemmin lukkoonlyötyjä suunnitelmia, joten mieli on avoin ja vastaanotetaan vinkkejä! Uskon, että reissusta tulee upea ja tulemme näkemään ja kokemaan kaunista luontoa, hyviä ruokia ja erikoisen kulttuurin. Teetä unohtamatta!

Suunnitellusta matkabudjetista voisin jonkun sanasen loppuu kirjoittaa. Tarkoituksena on tehdä reissu pienellä budjetilla, joka meidän kohdalla tarkoittaa sitä, että rahaa varataan alustavasti noin 55€/vrk/2henkilöä (sisältää matkustuskustannukset maan sisällä, ruoat, juomat, yöpymiset ja vuokrat kuten skootteri ja surffilauta). Lisäksi varaamme jonkin verran aktiviteetteihin, jos vaikka innostumme palkkaamaan surffiopettajan tai osallistumaan jollekin mielettömälle retkelle. Näihin voi mennä joku kymppi tai satanen, katsotaan kuinka käy! Tarkoituksena ei siis ole kuitenkaan matkustaa joka välissä tuktukilla tai vuokra-autolla kyydittäjän kera, vaan käytämme junaa ja paikallisia busseja niin pitkälle, kuin mahdollista. Lennot saatiin n. 600€/per nenä (lennot tammikuun puolessa välissä, varasimme ne noin 7 viikkoa ennen matkaa), hinta oli paras, sillä se lähti melko nopeasti nousuu varauksemme jälkeen. Lento on yhdellä vaihdolla ja matkustusajat n. 15-18 tuntia, parhaat mahdolliset Helsingistä.

Perjantaita odotellessa! Reissun päältä tuskin tulen kirjoittelaan, sillä emme ota tietokonetta mukaan ja puhelimella kirjoittaminen on mielestäni hidasta ja hankalaa. Lisäksi epäilen nettiyhteyksien toimivuutta. Instagram päivittyy kuitenkin kahden viikon aikana (@tiinaev), joten sieltä voi fiiliksiä seurata. Myöhemmin luvassa tarinointia täälläkin, pysykää kuulolla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti