#67 Peru on vaeltajan paratiisi

Ajankohta: Lokakuu 2016

Cuscon kattoja ihastelemassa

Yhden Peruun suuntautuvan loman perusteella ei voi sanoa olevansa maan asiantuntija, mutta jotain vinkkejä sentään voin antaa, varsinkin maahan ensikertaa vaeltamaan suunnistaville. Perussa olisi riittänyt nähtävää niin paljon että olisimme saaneet koko kuuden viikon lomamme siellä kulumaan - tiedetäänpähän jatkoa ajatellen. Peruun voin aika suurella todennäköisyydellä sanoa palaavani takaisin. Myös Chile on kiinnostava, muttei Santiagon, vaan eteläisten osien luontonsa puolesta (joihin emme päässeet tällä reissulla tutustumaan). Perussa voisin saman tien reissata samoilla huudeilla, erona vain, että tällä kertaa varautuisin huomattavasti väljemmällä aikataululla.

Jos teet samoin kuin me teimme, eli matkustat suoraan Cuscoon lentämällä, varaa itsellesi aikaa toipumiseen - varsinkin jos sinulla ei ole aiempaa kokemusta korkeista (yli 2500m merenpinnasta) paikoista. Itselläni ei ollut tietoa, miten korkea ilmanala omaan kroppaani vaikuttaa. Cusco on noin 3400m meren pinnan yläpuolella ja vaikka kuinka luin etukäteen kokemuksia ja varoituksen sanasia, olin aivan äimänä miten vähästä hengästyin ylämäessä ja varsinkin rappusia noustessa. Minulla myös ilmeni kahtena ensimmäisenä vuorokautena elämäni pahinta päänsärkyä ja huonovointisuutta. Muutamassa päivässä oireet helpottivat (osittain oli myös aikaerorasitusta, ei hyvä yhdistelmä ollenkaan), mutta vaellusmatkajärjestäjien suositusten mukainen "vietäthän ainakin kaksi päivää Cuscossa ennen trekkiä" ei todellakaan olisi toiminut omalla kohdallani. Toki oireet olisivat olleet huomattavasti lievempiä tai jääneet jopa kokonaan, jos olisimme matkustaneet ylös hitaammin.

Perussa voit vaeltaa myös yksin

Meillä oli varattuna neljä päivää kestävä Cachicata trek Inti Sun trekin kautta. Tämä vähemmän tunnettu reitti on kuulemma vain kolmen retkenjärjestäjän ohjelmistossa johtuen mm. huonoista kulkuyhteyksistä kylälle josta retki starttaa. Me emme valitettavasti päässeet vaeltamaan oikeaa reittiä kuin ensimmäisen päivän, sillä matka tyssäsi minun nyrjähtäneeseen nilkkaan. Tilanne näytti jo pahalta, mutta murtumia ei onneksi ollut, jalalle pystyi varaamaan painoa ja toden totta koko tulevat viisi viikkoa lomastani eivät menneet pilalle sen takia etten pysty kävelemään! Huh! Joka tapauksessa Cachicatan varrella on useita Inka raunioita ja jos oppaasi sattuu olemaan historian asiantuntija ja kaiken lisäksi hyvä tarinan kertoja (kuten meidän Jesús oli), saat tästä retkestä todella paljon irti. Ensimmäisen päivän ja kolmannen päivän retket voi tehdä myös itsenäisesti Ollantaytambosta, jos näkee hieman vaivaa ja tietää oman vauhtinsa. Minä olin aivan lapsen kengissä näissä korkeuksissa neljänkin päivän jälkeen ja vaeltaminen oli hidasta korkeiden sykkeiden vuoksi.

Perolniyoc - Inka rauniot

Näkymä ensimmäisen yön leiripaikalta, teltasta

Ollantaytambo on muutoinkin hyvä tukikohta päiväretkille - sen lisäksi että sieltä pääsee nopeasti junalla Aquas Calientesiin ja Machu Picchulle. Kaupunki on reilun puoli kilometriä Cuscon korkeutta alempana (noin 2800m) joten täällä korkeuden kanssa ei minullakaan ollut mitään ongelmia. Teimme Ollantasta käsin yhden 7h päivävaelluksen noin neljän kilometrin korkeuteen keskenämme ja selvisimme siitä ihan kiitettävästi. Tarkoituksenamme oli myös lähtöpäivänä käydä puolen päivän mittainen vaellus mutta väsymyksen ja rasituksen sekä tiukan aikataulun takia jätimme sen suosiolla tekemättä. Ollantaytambosta on tulossa aivan oma postauksensa, jossa kerron omat vinkkini omatoimiseen vaeltamiseen lähialueilla.

Toinen hyvä omatoimisen trekkaajan kohde on Colca-kanjoni. Koska olimme taas kerran liikkeellä hieman kiristävällä aikataululla js lisäksi edellisellä viikolla nyrjähtänyt nilkka ei edelleenkään ollut täydessä iskussa, päädyimme tylsääkin tylsempään edestakaiseen reittiin ylhäältä alas. Jos meillä olisi ollut yksi yö enemmän aikaa, olisimme tehneet kolmepäiväisen rengasreitin kanjonissa, se olisi onnistunut hyvinkin ilman opasta.

Hyvästä oppaasta kannattaa maksaa

Omatoimiselle vaellukselle kannattaa lähteä vasta sitten, kun tiedät vauhtisi ja olet suunnitellut reitin huolella. En kuitenkaan täysin torppaa oppaan palkkaamista, olipa kyseessä sitten päiväretki tai useamman päivän vaellus Machu Picchulle (Inca trail, joka päättyy MP:lle onnistuu ainoastaan ryhmän kanssa, ei lainkaan omatoimisesti). Jos olet kiinnostunut historiasta ja pidät tarinoiden kuulemisesta, kannattaa hyvän oppaan palkkaamista harkita. Näin säästyt pääsi suuremmalta vaivaamiselta kun sinun ei tarvitse miettiä reittiä ja saat samalla kuunnella mielenkiintoisia kertomuksia muinaisista kulttuureista ja erityisesti Inkoista. Meillä kävi tosiaan tuuri retkenjärjestäjän suhteen; oppaamme osasi kertoa Inkoista mielenkiintoisesti ja lisäksi retkellämme ruoka oli taivaallisen hyvää, parasta mitä Perussa söimme. Tästä tosiaan kannatti maksaa!

Mitä tulee meidän omatoimiretkeilyyn, aina ei mennyt aivan alkuperäisen suunnitelman mukaan vaan eräänkin kerran ajauduttiin väärälle polulle ja nieltiin myöhemmin pettymystä. 

Esimerkiksi retki Ollantasta Inti Punkulle, Inkojen aurinkoportille, ei mennyt niinkuin suunnittelimme: emme löytäneet oikeaa polkua ja varsinainen retken kohokohta jäi saavuttamatta kun ymmärsimme olevamme väärällä puolella vuoren rinnettä. Lähes neljässä kilometrissä alkoi olla päänsärkyä ja korkean sykkeen takia matkanteko oli hidasta, joten päätimme kääntyä takaisin. Sadekin toi oman lisämausteensa tuohon retkeen. Mutta kaikesta huolimatta maisemat olivat kauniita ja saimmepahan retkeillä. Reitit eivät siis aina ole selkeitä, sillä suuntanuolia ja merkintöjä ei ole, polkuja ristiin rastiin siitäkin edestä. Luulenpa että muutaman kymmenen dollarin hintaan mekin olisimme saaneet oppaan ja saavuttaneet aurinkoportin, joten ehkä tällä reissulla oppaasta olisi kannattanut maksaa.

Erilaiset maisemat

Tällaiselle luonnosta ja maisemista nauttivalle Peru tarjoili kauniita ja erilaisia elämyksiä verrattuna koti-Suomeen. Näimme upean vesiputouksen, Andien vuoristoa, lumihuippuisia vuoria, sademetsän reunamien rehevän kasvuston ja käsittämättömän järvimaiseman lähes neljässä kilometrissä. Myös kilometritolkulla ylänköä, joka oli aivan tasaista ja päättyi jylhänä yht'äkkiä nouseviin vuorijonoihin. Vaikuttava Colca-kanjoni tarjoili yli kilometrin korkeuserolla vaihtelevaa maisemaa aina pohjan rehevästä, palmuja kasvavasta vehreydestä lähes neljässä kilometrissä oleviin karuihin ja kivikkoisiin rinteisiin. Ääripäät - lumisilla vuorenrinteillä vaellus ja sademetsässä samoilu - jäivät meiltä kokematta tällä reissulla. Myös Tyynen valtameren tyrskyt missasimme tyystin, samoin autiomaan hiekkadyyneillä lautailun. Perulla olisi siis ollut tarjottavanaan niin paljon enemmän, mutta olemme kyllä tyytyväisiä siihen kaikkeen, mitä ehdimme kokea. Ehkäpä seuraavalla reissulla suuntaamme viidakkoon tai vaihtoehtoisesti trekkaamaan korkeammille reiteille. Kummin hyvänsä, luonto ja maisemat eivät takuulla petä Perussa!