maanantai 16. lokakuuta 2017

#83 Kevon reitti parhaimpaan ruska-aikaan

Ajankohta: syyskuu 2017

Luonnossa liikkuminen on minulle ja Mikolle molemmille tärkeää. Ei siis liene ihme, että matkoillamme olemme myös alkaneet hakeutua yhä useammin luontokohteisiin, erityisesti vuorille ja metsään. Häämatkamme teemaksi muotoutuikin luontoa ja luksusta, Suomen ja Norjan Lapissa upeissa maisemissa. Tältä eeppiseltä reissulta on luvassa vielä monta hienoa tarinaa ja nyt on Kevon reitin vuoro; näin häämatkamme alkoi.

Kevon luonnonpuisto tarjoilee mahtavia maisemia vaeltajille


Kevon kanjoni sijaitsee Utsjoen kupeessa – eli aivan Pohjois-Lapissa – ja on kansallispuiston sijaan luonnonpuisto. Suomessa luonnonpuistot sijaitsevat valtion mailla ja ne on perustettu ensisijaisesti luonnonsuojelua ja luonnon tutkimusta varten; Kevon luonnonpuiston on perustettu vuonna -56 ja Lapin tutkimuslaitos Kevolle se tarjoaa mahdollisuudet alkuperäisen luonnon tutkimukselle. Luonnonpuistossa liikkuminen on rajoitettua ja esimerkiksi Kevon reitillä saa rotkoalueilla liikkua 15.6.-15.10. välisenä aikana ja liikkuminen on sallittua ajasta riippumatta ainoastaan merkityllä reitillä. Kevon luonnonpuistossa on vaeltajille tarjolla kattava autiotupa ja kota verkosto, mutta pelkästään näiden varaan ei ainakaan Kevon reitillä voi yöpymisiä jättää, sillä noin puolet matkasta (Kenesjärven päässä) tarjolla on ainoastaan telttailu alueita. Kevon reitin (63km) lisäksi tarjolla on myös Kuivin rengasreitti joka on noin 20km pidempi ja kulkee osittain Kevon reitin kanssa samaa polkua sisältäen Kevon reitin upeimmat luontonähtävyydet. Näihin lukeutuvat ainakin Kevon seinä ja Fiellun vesiputous


kevo2

kevo1

kevo3


Yhtä ylä- ja alamäkeä – sitähän se elämäkin tuppaa olemaan


Kyllähän se tiedossa oli että korkeuseroja tuolla reitillä riittää ja pääsemme nousemaan ja laskemaan niin portaissa kuin polullakin. Reitin edetessä voi todeta että reitin kuvaus pitää hyvin paikkaansa. Meidän matka eteni seuraavilla päivittäisillä kilometrimäärillä: 2 – 22 – 15 – 16 – 8 ja enpä tällä kunnolla lähtisi muuttamaan tuosta muuta kuin alkupätkän; ensimmäiset kaksi kilometriä olisi voinut sisällyttää tuohon reilun parin kympin päivään. Lähtöpäivänä sunnuntaina olimme vasta alku illasta reitin aloituspisteellä joten jäimme ensimmäiselle telttailualueelle yöksi ja aloitimme varsinaisen urakoinnin seuraavana päivänä.

Se maanantai valkeni sateisena. 

Kun olimme aamun puuhien jälkeen pakkautuneet ja valmiina lähtöön, alkoi suunnilleen samaan aikaan sade. Ensimmäiset kymmenen kilometriä sitä riitti ja oli meidän onnemme että lounaspaikaksi valikoidulla Ruktajärven telttailualueella oli myös autiotupa – ja vielä enemmän onnen tunnetta toi sen valmiiksi lämmitetty kamina! Silloin pidettiinkin pisin lounastauko koko reissulla, sillä lähes kolme tuntia siinä kuivateltiin ja levättiin. Matka jatkui vielä noin 12km verran ja saimme taas nauttia happiraikkaasta ilmasta kelin vaihdellessa sateesta poutaan ja tunturissa sankkaan usvaan joka tuulessa paiskautui naamalle lähes vesisateen veroisesti.


kevo4

kevo5

kevo6

kevo7

kevo8

Seuraavana päivänä oli jo poutaisempaa ja saimme vaeltaa kuivin vaattein aina leiriytymispaikalle (Roajàsjàvri) saakka. Viimeisten parin sadan metrin aikana sade taas alkoi, mutta ei se enää siinä vaiheessa haitannut. Tämä päivä oli unohtumaton sillä näimme Kevon seinän, joka aukeaa taivaltajalle (Sulaojalta päin tulevat) lähes yllättäen – olimme taivaltaneet tunturikoivikossa kilometrin pari ja yhtäkkiä kanjoni alkoi hahmottua edessä: siinä kyllä syke nousi jännityksestä ja innostuksesta allekirjoittaneelle, ihan totta! Ja olihan se toden totta upea näky, tuo Kevon seinä. Sitä ei hahmota kuvissa, ja voi pojat tuli taas ylpeä olo tästä meidän kotimaan monipuolisesta luonnosta; miten hieno se voikaan olla! Saatiin olla ihan kaksin: ei ollut kiljuvia turisteja selfiekeppeineen, eikä tarvinnut etsiä paikkaa, mistä kuvan taltioiminen onnistuu ilman suurta porukkaa pyörimässä edessä. Varmasti niitä turisteja olisi riittänyt, mikäli tämä paikka olisi helpommin, esimerkiksi turistibussilla, saavutettavissa. Samana päivänä nähtiin myös Fiellun putous ja pystyimme ihastelemaan rauhassa myös tunturimaisemaa sillä vesisade ei puskenut meitä samanlaiseen raviin kuin edellisenä päivänä.


kevo9

kevo10

kevo11

kevo12

kevo13

kevo14

kevo15

kevo17

Kolmas ja neljäs päivä olivat haastavimmat, vaikka ne eivät olleetkaan pituudeltaan pisimmät. Erityisesti toiseksi viimeinen 16 km päivä oli maastoltaan niin vaikeakulkuista että siitä oli välillä vaeltamisen nautinto kaukana. Rinkan kanssa niljakkaisilla kivillä ylös ja alas kiipeily ei ollut herkuimmasta päästä mutta siitäkin selvittiin. Tälle päivälle mahtui 3 joen ylitystä ja ne olivatkin sitten niitä positiivisia yllätyksiä En oikeastaan halunnut edes etukäteen ajatella koko tapahtumaa tarkemmin, koska se pelotti hieman jo ajatuksen tasolla: virtaavan, hyytävän kylmän joen ylitys kahlaamalla ties millaisessa kivilouhikossa kompuroiden. Kylmyys ei yllättäen muodostunutkaan ongelmaksi, eikä siellä niin paljon niitä kiviäkään ollut – tai ainakin rauhallisesti etenemällä vaijerissa olevaa apunarua hyväksi käyttäen kaikki sujui hyvin. Asia olisi kyllä toisin, mikäli vettä olisi ollut enemmän; nyt selvisimme aika kivasti, sillä syvimmillä kohdilla vesi ylsi noin puoleen reiteen. Viimeinen päivä olikin sitten suurimmaksi osaksi tasaista ja helppoa kulkea, mutta edellisten päivien rasitus painoi siihen malliin, ettei askel enää liitänyt.


kevo18

kevo19

kevo20

kevo21

kevo22

Olimme käyneet lähtöpäivänä viemässä automme toisen avaimen Sulaojan päässä olevalle Giellajohka majoitus- ja ravintolapalveluja tuottavalle yritykselle. He olivat siirtäneet automme (noin 100km matka) Kenestuvan päähän parkkialueelle. Ajelimme siis vielä avaimen hakuun Giellajohkaan ja söimme siinä samalla ravintolassa – oli muuten hyvä poroburgeri ja eipä ollut kuulemma poronkäristyksessäkään mitään vikaa. Suositukset jos sillä suunnalla liikutte! 

Kaiken kaikkiaan Kevon reitti oli upea. Tottakai keli olisi tehnyt kokemuksesta erilaisen; jos vesisade ja navakka tuuli eivät olisi pakottaneet vetämään ensimmäisenä päivänä huppua tiukasti pään ympärille, olisimme ehkä saaneet vielä lisää erilaisia maisemia taltioitua verkkokalvoillemme ja myös kameraan. Säälle ei kuitenkaan mahda mitään ja olihan meillä niitä vähemmän sateisia päiviäkin. Kyllä tunturi ruskan väreissä on sitten kaunis, sitä on päästävä uudestaan ihastelemaan! Näimme varmasti kaikkia mahdollisia ruskan värejä.

2 kommenttia:

  1. Kanjoni näyttää upealta! Varmasti paikan päällä vielä vaikuttavampi. Maisemaa osaa varmaan arvostaa enemmän kun sen eteen pitää vähän ponnistella eikä autolla pääse viereen.
    Hieno ruskavaellus! Itsellä vielä kokematta tuo reitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kuvista ei saa todellista vaikutelmaa vaan paikka oli todella mykistävä "livenä". Ihanat maisemat ja kokemus, erityisesti tuo Kevon seinä ja se ympäröivä hiljaisuus. Ihmeellistä!

      Poista